Näytelmässä Anna, tuore isosisko, kokee olonsa turhautuneeksi ja yksinäiseksi, kunnes pihaan saapuu itse Joulupukki. Hän saapuu ilman rekeä pienen kissan ja sekarotuisen koiran kanssa. Keskeisiksi teemoiksi nousevat välittäminen, rakkaus ja erilaisuuden hyväksyminen. Esitys sisältää näyteltyjen kohtausten ja musiikin lisäksi nukketeatteria.
Esityksen taustalla on lastenteatteriin erikoistunut Teatteri Nano, jonka nuoret ovat perustaneet tänä syksynä. Lavalla nähdään teatterialalle tähtäävät Nèa Virtanen ja Niko Kumpulainen. Tarpeistovastaavana toimii Jasmin Yrjänne ja muusikkoteknikkona Lari Sievers.
Anton Kainulaisen ja Jukka Kittilän dramatisoima esitys perustuu Tomi Kontion samannimiseen kirjaan. Esityksen tuottaa Lahden nuorisopalveluiden Mahdollistamo-hanke, jonka toiminta pohjautuu nuorten unelmien toteuttamiseen taiteen ja kulttuurin saralla.
Esitykset ovat osoitteessa Saimaankatu 6. Esityksen kesto noin 45 minuuttia. Mukaan mahtuu 40 katsojaa / esitys. Lippuja voi varata ennakkoon sähköpostitse osoitteella teatteri-nano@outlook.com. Hinnat: lapset 8 € / aikuiset 12 € / opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 10 €. Lipunmyynnillä katetaan esityksen tekijänoikeuksista nuorille koituvat kulut.
Esitykset
- su 14.12. klo 14.00 ja 17.00
- pe 19.12. klo 17.00
- la 20.12. klo 14.00 ja 17.00
- su 21.12. klo 14.00 ja 17.00.
Lisätietoja
Laura Peltoniemi
hankekoordinaattori
Lahden nuorisopalvelut
p. 044 482 6730
laura.peltoniemi@lahti.fi
Nèa Virtanen
Teatteri Nano
p. 045 323 7432
teatteri-nano@outlook.com
