Pippon eteläosan asemakaava tuli lainvoimaiseksi tammikuussa. Asemakaavalla laajennetaan nykyistä Pippon yrityselämän aluetta etelään. Uusi asemakaava käsittää lähes 60 hehtaaria, josta puustoa poistetaan noin 24 hehtaaria tonttien tieltä.
Uusien korttelialueiden sijoitteluun vaikuttivat ensisijaisesti luontoarvot ja ekologisten yhteyksien säilyttäminen sekä maastonmuotoihin, rakennettavuuteen ja hulevesien käsittelyyn liittyvät asiat. Pääosa korttelialueista varataan teollisuutta, varastointia ja niihin liittyvää liiketoimintaa varten.
Lahden kaupunki kilpailuttaa rakennusurakoitsijan alueelle kevään aikana. Hanke sisältää uuden asemakaava-alueen katujen, vesihuollon ja muun tarvittavan yhdyskuntainfran rakentamisen sekä tonttien esirakentamisen. Alueen suunnittelussa on huomioitu kiertotalous hyödyntämällä muodostuvat maa- ja kiviainekset alueen rakentamisessa.
Puuston poistaminen katu- ja korttelialueilta alkaa viikolla 6. Työ ajoitetaan lintujen pesimäajan ulkopuolelle eli se taukoaa huhtikuussa ja jatkuu elokuussa.
Hankkeen aikana tiedotetaan vaikutusalueella asuvia ja toimivia erikseen.
Lisätiedot
-
Riku Tiittanen
Projektipäällikkö
-
Ilkka Hurme
Hankepäällikkö