Hyppää sisältöön

Sibelius soi Mukkulassa – tervetuloa Sinfonia Lahden ja Lahti120 -puistokonserttiin

Sinfonia Lahden suurten juhlien konserttikausi huipentuu maksuttomaan puistokonserttiin Mukkulan tapahtumapuistossa torstaina 5.6.2025. Konsertilla juhlistetaan myös Lahden 120-vuotisjuhlavuotta.

Sibelius-tulkinnoistaan tunnetun Sinfonia Lahden konsertin keskiössä on itseoikeutetusti Jean Sibeliuksen rakastettu musiikki – toinen sinfonia sekä Finlandia. Konsertti avataan Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija klassikolla, ja nuori lahtelainen viulisti Silvia Marjanen taituroi Camille Saint-Saënsin Havanaisen solistina.

Tunnin kestoisen puistokonsertin johtaa kapellimestari Kaapo Ijas. Konsertti-illan isäntänä toimii Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen.

Tapahtuman avaa tangokuningatar Heidi Pakarinen, joka johdattaa yleisön yhteislauluun yhdessä Matti Hussin ja Hannu Kellan kanssa.

Lisäksi tapahtumassa on mukana Lahden Ympäristökylä, jonka yhteydessä jaetaan Lahden Ympäristöteko -palkinto.

Tapahtuman aikataulu:

  • Klo 16 Tapahtumapuiston portit avautuvat
  • Klo 16.30–17.30 Yhteislaulukonsertti
  • Klo 18–19.15 Sinfonia Lahden konsertti

Saapuminen puistokonserttiin

Tapahtumaan odotetaan 3 000 konserttivierasta, mikä aiheuttaa väliaikaisia muutoksia liikennejärjestelyihin.

Mankeli-pysäkki sijaitsee Mukkulan uimarannan hiekkaparkkipaikalla. Samaan paikkaan ohjataan pysäköimään myös sähköskuutit. Tapahtuma-alueella on nopeusrajoitukset vuokrattaville sähköskuuteille. Kevyt liikenne ohjataan tapahtumapuistoon uimarannan pysäköintipaikan kautta.

Ilmainen kuljetus

Puistokonsertin yleisö pääsee maksutta keskustasta Mukkulan tapahtumapuistoon. Bussikuljetukset lähtevät 10 minuutin välein Marolankadulta Kauppatorilta klo 15.45–18 välisenä aikana. Paluukuljetukset ajetaan Mukkulasta Kauppatorille klo 19.30–20. Mukkulassa bussi pysähtyy Mukkulan Matkailukeskuksen pysäkillä.

Pysäköinti ja liikennejärjestelyt

Seuraavilla katuosuuksilla liikennettä on rajoitettu:

  • Osa Niemenkatua suljetaan kokonaan moottorikäyttöisiltä ajoneuvoilta väliltä Ritaniemenkatu-Haapalankatu.
  • Haapalankatu ja Laatikkotehtaankatu muutetaan yksisuuntaisiksi siten, että molemmilta kaduilta jalkakäytävän puoleinen ajokaista muutetaan väliaikaispysäköintialueeksi.

Kaduilla on käytössä alennettu nopeusrajoitus.

Pysäköinti:

  • Laatikkotehtaankatu 2
  • Niemen venesataman ensimmäinen veneparkki
  • Niemenkatu 73 kenttä

Mainituilla väliaikaisilla pysäköintialueilla pysäköinti on maksutonta tapahtuman ajan.

Tapahtumassa on ruoka- ja juomatarjoilua sekä anniskelualue (K-18). Tapahtumapuistossa on kaksi vesihanaa, joista voi täyttää oman juomapullon.

Mukkulan tapahtumapuisto sijaitsee Mukkulan kaupunginosassa, Ritaniemen kärjessä, upean Vesijärvimaiseman äärellä. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Lahden kaupunki, Sinfonia Lahti sekä Möysän Musaklubi ja Soundfest. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Konsertilla on säävaraus.

Sin­fo­nia Lah­den ja Lahti120 -puis­to­kon­sert­ti

Lisätiedot

Aihealueet