Hyppää sisältöön

Sivistyslautakunnassa perusopetuksen oppilaaksiottoaluemuutos, oppilaaksioton periaatteet ja ryhmäkoon pienentäminen

Sivistyslautakunnan päätettäväksi esitetään, että kaupunki on yksi perusopetuksen oppilaaksiottoalue 1.1.2026 alkaen. Lautakunta päättää myös oppilaaksioton periaatteista sekä ryhmäkoon pienentämisestä, mikä on valtuustosopimuksen tahtotila.

Esitykset ovat perusteltuja niin oppilaan oppimisen kuin koulun toiminnan ja opettamisen kannalta. Tavoitteena on mahdollisimman tehokkaasti hallita oppilaaksioton perusteita ja oppilassijoittelua.

Kaupunki on yksi oppilaaksiottoalue

Poistamalla nykyiset oppilaaksiottoalueiden rajat kaupunki kykenee aiempaa paremmin huomioimaan paitsi turvalliset ja saavutettavat lähikoulumatkat myös tarkoituksenmukaiset ryhmäkoot kaikkiin kouluihin.

Muutoksella valmistaudutaan laskevaan oppilasmäärään ja nykyistä joustavampaan ensisijaisen koulupaikan osoittamiseen. Lähikoulu osoitetaan mahdollisimman lähelle lapsen ensisijaista kotia.

Oppilaaksioton periaatteiden täsmentäminen

Perusopetuksen oppilaaksi ottaminen perustuu neljään erilaiseen tilanteeseen:

1) lähikoulu osoitetaan kaupungin alueella asuvalle oppilaalle,
2) hakemuksen perusteella muuhun kuin kunnan osoittamaan lähikouluun tai
3) valintakokeen perusteella painotettuun opetukseen, kaksikieliseen (suomi-ruotsi tai suomi-englanti) opetukseen tai englanninkieliseen opintopolkuun.
4) valmistavaan opetukseen, joka voidaan järjestää inklusiivisesti yleisopetuksessa omassa lähikoulussa tai lapselle osoitettavassa valmistavan opetuksen ryhmässä.

Kun kaupunki on yksi oppilaaksiottoalue, niin uusissa oppilaaksioton periaatteissa määritetään lähikoulun osoittamiseen kolme eri tapausta: lähikoulun osoittaminen 1. vuosiluokalle, 7. vuosiluokalle ja muille vuosiluokille.

Oppilaan lähikoulun osoittamisessa sovelletaan kuutta periaatetta:
1) terveydentilaan tai oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvä tai muu erityinen syy, 2) vuosiluokalle määritelty maksimiryhmäkoko, 3) koulumatka, 4) sisarusperuste, 5) yhtenäinen opinpolku esiopetuksesta perusopetukseen ja yläkouluun ja 6) jokin muu erityinen, esim. oppilashuollollinen syy.

Oppilaan terveydentila on haluttu nostaa kokonaan uudeksi ja ensisijaiseksi periaatteeksi. Oppilaan terveysperusteella halutaan varmistaa oppilaan esteetön koulupolku. Muiden kriteerien tärkeysjärjestys riippuu siitä, minkä vuosiluokan oppilaalle lähikoulua osoitetaan.

Sisarusperuste esitetään rajattavaksi tilanteeseen, jossa vanhempi sisarus on oppilaaksioton aikaan 1. tai 2. luokalla ja koulussa ensisijaisella oppilaaksiottopäätöksellä. Sisarusperustetta ei huomioida toissijaisessa oppilaaksiotossa, esimerkiksi jos isompi sisarus on hakenut painotettuun opetukseen. Aiemmin sovellettua laajempaa sisarusperustetta on perusteltu muun muassa yhteisten koulumatkojen kulkemisella. Käytännössä ylemmillä vuosiluokilla oppitunteja on enemmän, jolloin pienten ja isompien koululaisten koulupäivä alkaa ja päättyy eri aikaan.

Näillä muutoksilla voidaan paremmin ennakoida koulupaikan osoittamisessa muodostuvien ryhmien määrä kouluittain sekä vahvistaa valmistautumista tuen järjestämiseen kouluissa.

Ryhmäkoko pienenee vaiheittain 1.–2. ja 7.-luokista alkaen

Ryhmäkokoa esitetään pienennettäväksi vaiheittain siten, että 1.–2.-luokkalaiset aloittavat elokuusta 2026 enintään 22 oppilaan ryhmässä. 7.-luokkalaiset aloittavat yläkoulun enintään 24 oppilaan ryhmissä.

Tulevat 3–6 luokkien oppilaat jatkavat nykyisissä pääsääntöisesti enintään 28 oppilaan ryhmissään ja 8–9 luokkien oppilaat keskimäärin 22–24 oppilaan ryhmissä. Nykyisiä oppilasryhmiä ei haluta hajauttaa kesken ala- ja yläkoulupolkujen. Osa oppiaineista opiskellaan pienemmissä opetusryhmissä jo nyt.

Vaiheittain etenevä ryhmäkoon pienentäminen on taloudellisesti toteutettavissa. Tämä mahdollistaa sen, että oppilas saa tarvitsemansa ohjauksen ja tuen oppimiseen omassa lähikoulussa. Myös kesken lukuvuoden alueelle muuttaville lapsille pyritään tarjoamaan koulupaikka omasta lähikoulusta. Lapsen etu on käydä lähikoulua.

 

Sivistyslautakunnan kokouksen 18.11.2025 esityslista Dynasty-tietopalvelussa

Lisätietoja