Hyppää sisältöön

Tule opastetuille luontoretkille!

Uunituore retkiesite syksylle ja talvelle 2025 on ilmestynyt!

Maksuttomat retket alkavat heti maanantaina 4.8., kun lähdetään Salpausselän luonnonystävät ry:n järjestämälle retkelle tutustumaan Tähtitornin metsään, jossa vanhat järeät kuuset ja syvät sammalmattoiset supat vuorottelevat. Ota omat eväät mukaan ja tule luontoon. Lähtö klo 17.30 Tähtitorninkadun itäpäästä. Elokuussa tarjolla on toinenkin SSLY:n retki luontoarvoiltaan erityiseen luontokohteeseen. Maanantaina 11.8. tutustutaan Savistenkulman lehtoihin ja sekametsään.

Siikaniemen järvikalapäivää vietetään perinteisesti Siikaniemen kurssikeskuksessa 13.8. klo 10-15 ja samana iltana on mahdollista osallistua mielenkiintoiseen luontoterveyswebinaariin, jonka järjestää Suomen luonnonsuojeluliitto. Ilmoittaudu webinaariin viimeistään 11.8.

Vieraslajit ovat esillä kirjastonäyttelyissä Renkomäessä 1.-21.8. ja Ahtialassa 22.8.-11.9. Vieraslajeja pääsee myös torjumaan talkoissa, jotka järjestetään Merrasojalla 20.8. klo 17-19. Lähtö talkoisiin Mukkulan kirkon p-alueelta.

Elokuun 27. päivänä on luvassa kirjailijavierailu, kun Etelä-Suomen retkeilyoppaat 1-3 kirjoittanut Raija Hentman saapuu Palvelutorin Lavalle kertomaan Lahden seudun parhaista retkeilykohteista tarinoin ja kuvin. Tule löytämään itsellesi uusia retkikohteita!

Elokuu huipentuu Suomen luonnon päivään lauantaina 30.8., jolloin Suomen Latu haastaa suomalaiset nukkumaan yön ulkona. Lahdessa järjestetään mahdollisuus osallistua yhteisölliselle yönyliretkelle lähiluontoon luonto-ohjaaja Siru Virlanderin ohjaamana.

Vielä elokuun viimeisenä päivänä on luvassa viuhahdus Viuhassa. Katso retkiesitteestä tarkemmat tiedot näistä ja muista syksyn tapahtumista ja tule mukaan!

Retkiesitteen löydät lähimmästä Lastu-kirjastosta sekä Palvelutorin osallistumistila Kympistä. Sähköinen esite löytyy osoitteista lahti.fi/ymparistoneuvonta sekä lahdenseudunluonto.fi

 

Retkiesitettä kokoaa:

Lahden ympäristöneuvonta
ymparisto@lahti.fi, 044 416 2762