”Aikuiset pitää huolen, että kaikilla on hyvä olla”
Oppilaiden näkökulmasta kaverisuhteet ja kokemus turvallisesta ympäristöstä nousevat esiin tärkeimpinä koulun vahvuuksina. Kyselyn mukaan oppilailla on kavereita koulussa. Myös huoltajat pitävät turvallisuutta sekä osaavia opettajia keskeisinä vahvuuksina. Oppilaat kuvaavat vastauksissaan koulun aikuisten olevan auttavaisia ja ystävällisiä. ”Aikuiset pitää huolen, että kaikilla on hyvä olla” kertoo eräs oppilas vastauksessaan. Henkilöstö kiittää erityisesti ammattitaitoisia ja sitoutuneita kollegoita. Koulujen työyhteisöjen ilmapiiriä kuvataan hyväksi ja kollegiaalista tukea vahvaksi.
Toivotaan lisää työrauhaa ja vaikuttamisen mahdollisuuksia
Kouluun lähtemisen mielekkyys ei ole vahvistunut edellisestä arvioinnista. 1.–2. luokan oppilailla asenne koulunkäyntiä kohtaan on myönteisempi. Oppilaiden mielestä koulussa opitaan tärkeitä asioita, kun taas oppituntien koettu innostavuus laskee iän myötä. Oppilaat ja henkilöstö toivovat lisää työrauhaa. Seudullista kehittämistyötä on tehty kouluun kiinnittymisen ja turvallisen koulupäivän edistämiseksi.
Avoimen palautteen mukaan sekä oppilaat että huoltajat toivovat kouluissa puututtavan entistä jämäkämmin kiusaamistilanteisiin. Käynnissä olevassa ”Turvallinen koulupäivä Päijät-Hämeessä” -hankkeessa kehitetään ja otetaan käyttöön Päijät-Hämeen peruskoulujen yhteinen kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli.
Vuonna 2024 toteutetun kyselyn tavoin edelleen tulee kiinnittää huomiota oppilaiden osallisuuteen ja vaikuttamisen mahdollisuuksiin koulussa. Tulosten mukaan yläkoulun oppilaat kokevat, että heidän näkemyksiään ei huomioida yhtä hyvin kuin nuorempien. Vahvistamalla osallisuuden kokemuksia tuetaan myös kouluyhteisöön kiinnittymistä.
Vuoden 2025 perusopetuslain muutos rajoitti mobiililaitteiden käyttöä peruskoulujen oppitunneilla. Uusien puhelinkäytänteiden vaikutuksia arvioitiin nyt ensimmäistä kertaa Päijät-Hämeen perusopetuksen arviointikyselyssä. Osa Päijät-Hämeen kunnista on kieltänyt puhelimen ja mobiililaitteiden käytön koko koulupäivän ajan.
Henkilöstö kokee puhelin ja mobiililaitteiden rajauksen rauhoittaneen koulupäiviä. Myös huoltajat suhtautuvat uudistukseen erittäin myönteisesti. Yläkoululaiset suhtautuvat rajoituksiin varauksellisemmin ja toivovat välitunneille enemmän tekemistä. Alakouluikäiset kokevat puhelinrajoitukset positiivisemmin.
Kodin ja koulun yhteistyö toimii hyvin
Sekä huoltajien että henkilöstön mielestä kodin ja koulun yhteistyö toimii hyvin. Vuoteen 2024 verrattuna huoltajat arvioivat saavansa aiempaa paremmin tietoa lapsensa oppimisesta, tavoitteista ja arvioinnin perusteista. Henkilöstö kokee, että arviointiin ja opetuksen tavoitteisiin liittyvää viestintää huoltajille voisi vieläkin parantaa.
Arviointikyselyn mukaan oppilaat kokevat saavansa tukea hyvin, kun oppimisessa tai hyvinvoinnissa ilmenee haasteita. Yläkouluikäisten mukaan tuki toteutuu hiukan heikommin. Huoltajien mielestä lapsen oppimista tuetaan riittävän hyvin ja koulunkäynnin ongelmiin puututaan. Opiskeluhuoltopalvelut toimivat oppilaiden ja huoltajien näkökulmasta hyvin.
Arviointikyselyyn saatiin 18 979 vastausta
Arviointikyselyyn vastasi 18 979 henkilöä, joista 14 239 oli oppilaita, 3 236 huoltajaa ja 1 504 opetushenkilöstöä. Kysely toteutettiin tammi-helmikuun vaihteessa.
Vuonna 2026 perusopetuksen kyselyä uudistettiin päivittämällä arviointikysymyksiä sekä yksinkertaistamalla kyselyyn vastaamista.
Arviointitietoa hyödynnetään kuntien perusopetuksen kehittämistyössä sekä haettaessa yhteistä seudullista avustusrahoitusta kehittämiseen. Arvioinnin kohteena olivat muun muassa perusopetuksen oppimisympäristö ja turvallisuus, koulun toiminta ja oppiminen, yhteistyö ja koulunkäynnin tukeminen sekä puhelimen ja mobiililaitteiden käyttö.
Jokainen kyselyssä mukana ollut kunta tiedottaa tuloksistaan oman aikataulunsa mukaan. Lahden tulokset ovat yhtenäiset seudullisten tulosten kanssa. Tarkemman analysoinnin perusteella peruskoulujen kehittämiskohteista sovitaan syyslukukauden alkuun mennessä.
Päijät-Hämeen kunnilla, Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä, yhteisellä arviointityöllä on jo pitkät perinteet. Kehittämistä suuntaavia seudullisia arviointikyselyjä toteutetaan kahden vuoden välein. Perusopetuksen arviointikysely toteutettiin kymmenettä kertaa.
Lisätiedot
Päijät-Hämeen seudullisista kyselytuloksista
Seudullisen arvioinnin kehittämisryhmän puheenjohtaja, Kirsi Hokkanen, Hollolan kunta, 044 780 1378
Lahden kaupungin kyselytuloksista
perusopetus, rehtori Tuula Herkepeus, 050 518 0133
