Ympäristöministeriö on pyytänyt Lahden kaupungilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle alueidenkäyttölaiksi.
Lahden kaupunginhallitus hyväksyi lausunnon ja valtuutti lausunnon valmistelijat tarvittaessa täydentämään ja muokkaamaan tekstiä ennen sen lähettämistä ympäristöministeriöön viimeistään 11.7.2025.
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus käynnistettiin keväällä 2018. Rakentamislaki tuli voimaan 1.1.2025 ja maankäyttö- ja rakennuslain nimi muuttui samalla alueidenkäyttölaiksi. Uusi alueidenkäyttölaki muodostuu valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, kaavoitusta ja merialuesuunnittelua koskevista säännöksistä.
Lahden kaupunki pitää lausunnossaan kohtuuttomana, että alueidenkäyttölakia koskevan luonnoksen lausuntoaika päättyy toimielinten kesätauon aikana. Tämän takia lausunnon valmisteluaika jäi todella lyhyeksi suhteessa kokonaisuuden laajuuteen ja merkittävyyteen.
Jatkossa alueidenkäytön suunnittelua, kaavojen toteuttamista ja rakentamisen ohjausta koskevista kuntien tehtävistä säädetään viidessä eri laissa. Lahden kaupunki katsoo, että hallituksen esityksessä pitäisi arvioida maankäyttö- ja rakennuslain jakamisen kokonaisvaikutukset sekä tunnistaa eri lakien väliset yhteydet ja niiden mukaisten menettelyjen väliset kytkennät. Eri lakeja valmistellaan eriaikaisesti eikä niiden välistä yhteisarviointia voi siksi toteuttaa.
Vähittäiskaupan suuryksiköt ja tuulivoima
Lahden kaupunki näkee suunnittelun tavoitteisiin lisätyt ilmastonmuutoksen ja kansallisen turvallisuuden tärkeinä, vaikka niiden voidaan ennakoida lisäävän kaavoituksen selvityskuormaa.
Vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumisessa painotetaan edelleen niiden sijoittamista maakuntakaavan, yleiskaavan tai asemakaavan keskusta-alueelle. Lahden kaupunki näkee tämän keskusta-alueiden kehitykselle ja elinvoimaisuudelle tärkeänä asiana. Uudessa laissa on vähennetty maakuntakaavan roolia vähittäiskaupan sijainnin ohjauksessa, mikä antaa kunnille enemmän joustavuutta vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittamisessa, mutta myös vastuuta.
Tuulivoimaloiden etäisyys olemassa olevasta ja tulevasta asutuksesta tulisi määritellä kaavoitusprosessissa vaikutusten arvioinnin tuloksena. Tuulivoimalan korkeuteen sidottu, kiinteällä kertoimella laskettu etäisyysvaatimus olemassa olevasta, luvitetusta ja asemakaavassa tai suoraan rakentamista ohjaavassa yleiskaavassa osoitetusta asuinrakennuksesta tai asuinrakennuspaikasta rajoittaa huomattavasti, tai jopa kokonaan estää, tuulivoimaloiden sijoittamista Lahden kaupungin alueelle.
Kameravalvontaa yhteistyössä poliisin kanssa
Kaupunginhallitus päätti tehdä poliisihallituksen ja Hämeen poliisilaitoksen kanssa sopimuksen Lahden kaupungin kaupunkikamerajärjestelmän käyttämisestä poliisin teknisen valvonnan välineenä.
Poliisihallitus haluaa yhtenäistää kuntien ja paikallisten poliisilaitosten väliset nykyiset sopimukset valtakunnallisesti samanlaisiksi. Poliisi käyttää kaupunkikamerajärjestelmää yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen sekä rikosten ennalta estämiseen ja paljastamiseen.
Poliisi on jo vuosia käyttänyt kaupungin eri osiin sijoitettuja kaupunkikameroita valvonnassa ja rikostutkinnassa. Sopimus on päivitetty edellisen kerran vuonna 2018. Kamerat ovat näkyviä ja niistä on ilmoitettu kyltein.
Kaupungin haluaa edelleen tukea poliisin lakisääteisten tehtävien hoitamista. Kameravalvontajärjestelmän tarkoituksena on myös parantaa kaupungin ja sen asukkaiden turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä rikoksia.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti sivistyslautakunnan esityksen mukaisesti, että Myllypohjan monitoimitalon lisäksi tarvittavat perusopetuksen väliaikaiset tilat toteutetaan vaihtoehdon VE 1 mukaisesti siirtokelpoisilla lisätiloilla Myllypohjan monitoimitalon pihaan.
Kaupunginhallituksen vuoden 2025 syyskauden kokoukset pidetään kaupunginhallituksen salissa (Harjukatu 31) kello 16.00 alkaen, kuitenkin kaupunginvaltuuston kokouspäivinä kokous alkaa klo 14.30.
Lisätietoja:
kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu, p. 040 741 3299
Esityslistaan