Diginäyttely avataan verkossa Taiton päivä 14.4. osoitteessa wellamo-opisto.fi. Näyttelyn avajaispäivänä klo 14–15 Kumppanuustalon Fellmannian auditoriossa Lahdessa keraamikko Jari Vesterinen kertoo taiteellisesta työskentelystä teemanaan “Villisavesta puupolttoon – keramiikan filosofiaa ja käytäntöä”. Vesterinen toimii Wellamo-opiston keramiikan tuntiopettajana. Luentoon on vapaa pääsy.
Diginäyttelyssä on lasten, nuorten ja aikuisten teoskuvia Wellamo-opiston kaikista kunnista. Näyttelyssä on uutena mukana myös aikuisten erityisoppijoiden ja Taide- ja muotoilukoulu Taikan oppilastöitä. Kurssien opettajat ja opiskelijat ovat itse valokuvanneet teokset.
Teoskuvat on ryhmitelty kahteen pääkategoriaan: Kuvataiteessa ja muotoilussa on kymmenen galleriaa. Käsitöissä on tekniikoittain kahdeksan eri galleriaa.
Näyttelyn töihin voi tutustua vuoden 2026 loppuun asti. Perinteeksi muodostuneella diginäyttelyllä oli viime lukukaudella jo noin 2000 katselijaa.
Vuoden teemana ympäristö
Suunnittelijaopettaja Leila Kaltiainen kertoo, että lukuvuoden kattavana teemana on ollut ympäristö eri näkökulmineen, esimerkiksi luonnon- ja rakennettu ympäristö sekä esineympäristö.
– Opetuksessa on painotettu vastuullisuuden ja kestävän kehityksen teemoja. Esimerkiksi vanhoista maalauspohjista on muokattu uusia, keramiikassa on käytetty uudelleen muokattuina kuivuneet, polttamattomat savet ja taidegrafiikkaa on valmistettu tetrapakkauksen kartongille.
Opettaja Susanna Judin kertoo, että hänen kursseillaan ympäristöni-teemaa on käsitelty oman lähipiirin maisemien ja vuodenaikojen näkökulmasta.
– Teoksiin on kuvattu sisä- ja ulkotilaa tai tehty teoksia 120 vuottaan juhlineen Lahden kaupungin näkymistä. Oppimisen lähtökohtana ovat monenlaiset tekniikat, materiaalit ja ajankohtaiset aiheet. Opiskelijan tavoitteet ja toteutukset ovat yksilöllisiä.
Huhtikuussa Wellamo-klubit, ilmoittautumisia keramiikan ja laulun opintoihin
Huhtikuussa Wellamo-opiston aikuiset musiikinopiskelijat nousevat lavalle ja tarjoavat monipuolisen kattauksen elävää musiikkia ja aitoa esiintymisen iloa. Wellamo-klubit keskiviikkoina 8.4. ja 15.4.2026 klo 19.30 Ravintola Tirrassa. Vapaa pääsy.
Syksystä käynnistyy uudet lukuvuoden mittaiset keramiikan ja laulun opintokokonaisuudet: Keramiikan polku (4 op) syventää osaamista keraamisessa kuvanveistossa ja kolmiulotteisen muodon hahmottamisessa. Laulun polku (4 op) tarjoaa mahdollisuuden kehittää, tutkia ja toteuttaa omaa lauluääntä ja sen ilmaisullisia mahdollisuuksia. Opinnot alkavat syksyllä 2026 ja ne on tarkoitettu 18-vuotta täyttäneille. Hakuaika on 14. – 30.4.2026.
Toukokuusta 18.5. alkaen voi ilmoittautua Taide- ja muotoilukoulu Taikaan ja nyt myös musiikin yksilöopetukseen.
Lisätiedot
Suunnittelijaopettaja Lea Orpana, musiikki, 050 398 5851
Suunnittelijaopettaja Leila Kaltiainen, kuvataide, 050 398 5853
wellamo-opisto.fi
