Luonnossa opiskelun on todettu tukevan lasten oppimista monin tavoin. Se parantaa keskittymiskykyä, vahvistaa motorisia taitoja ja edistää vuorovaikutusta oppilaiden välillä. Toiminnallinen oppimisympäristö voi tukea erityisesti niitä oppilaita, joille luokkahuoneessa keskittyminen on vaikeaa.
Ympäristökasvatusohjelmassa jokaiselle vuosiluokalle on laadittu oppimiskokonaisuus. Esimerkiksi neljäsluokkalaiset tutustuvat kiertotalouteen Kujalan käsittelykeskuksessa ja retkeilevät Linnaistensuolla.
Varhainen luontosuhde kantaa pitkälle
Varhain syntynyt luontosuhde ja myönteinen suhtautuminen luontoon – niin sanottu luontoherkkyys – luovat vahvan pohjan ympäristötietoisuudelle ja -toiminnalle myöhemmin elämässä.
Lahdessa on hyödynnetty luontoa oppimisympäristönä jo aiemmin, mutta lähes koko peruskoulun kattava ympäristökasvatusohjelma on kaupungissa ensimmäinen laatuaan. Opettajien avuksi on laadittu käsikirja, joka sisältää jokaiselle vuosiluokalle suunnitellun ohjelman, myös oppilaan sanoittamana. Lisäksi on huolehdittu materiaalipaketeista ja kuljetusten suunnittelusta.
Ympäristökasvatusohjelma on osa perusopetuksen Lahti oppimisympäristönä -kokonaisuutta. Siihen kuuluvat myös kulttuuriohjelma, JunnuYliopiston tiedekasvatusohjelma, yrittäjyyskasvatusohjelma sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja kehittävä draamakasvatuskokonaisuus.