Hyppää sisältöön

Lahden kaupungintalon perusparannus toteutetaan allianssihankkeena

Lahden Tilakeskus ja SRV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Lahden kaupungintalon perusparantamisesta ja uudistamisesta. Allianssina toteutettavan hankkeen kustannusarvio on 18,6 miljoonaa euroa. Hanke käynnistyy välittömästi vuoden kestävällä kehitysvaiheella, minkä jälkeen hanke siirtyy SRV:n tilauskantaan.

Allianssin toteuttajaosapuolena toimii SRV, ja suunnitteluosapuolen muodostaa kolmikko Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy, Granlund Oy ja Ideastructura Oy. Kehitysvaiheen aikana edistetään hankkeen suunnittelua sekä tehdään valmistelevia töitä. Rakentaminen alkaa kesällä 2021 ja rakennus otetaan käyttöön arviolta keväällä 2023.

– Uudistamme Lahden paraatipaikalla sijaitsevan kiinteistön sen alkuperää kunnioittaen. Lahden kaupungintalo on kaupunkikuvallisesti, rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus. Aiemmin olemme tehneet vaativia saneerauksia myös useissa muissa historiallisissa kiinteistöissä, kuten Brondan kulmassa, Helsingin Yliopiston Tiedekulmassa ja Kaisa-talossa sekä Helsingin kaupunginteatterissa, SRV:n yksikönjohtaja Antti Raunemaa kertoo.

Perusparannettavan rakennuksen laajuus on 3930 neliömetriä. Rakennuksessa on 4 kerrosta, joista alin pohjakerros on osittain maanpinnan alapuolella ja ylin sisustettu korkean vesikaton sisään ullakolle. Perusparannuksen tavoitteena on uudistaa talotekniikkaa sekä muokata tilat vastaamaan nykyisiä tilatarpeita sekä tilojen toiminnallisia vaatimuksia. Perusparannus toteutetaan rakennuksen eri aikakausien rakennushistoriaa vaalien. Samalla parannetaan rakennuksen toimivuutta ja viihtyisyyttä, sekä saavutettavuutta, jotta rakennus olisi nykyistä aktiivisempi osa kaupunkilaisten arkea.

– Lahden Tilakeskus on valinnut kaupungin merkittävän julkisen arvorakennuksen toteutusmuodoksi projektiallianssin tavoitteenaan yhdistää suunnittelijoiden, toteuttajien ja tilaajan voimavarat hankkeen parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi sekä laadullisesti, että kustannustehokkaasti, toteaa Lahden Tilakeskuksen projektipäällikkö Sari Honkanen.

Eliel Saarisen suunnittelema, vuonna 1912 valmistunut Lahden kaupungintalo on ollut aikansa monitoimitalo tarjoten tiloja monille kaupungin toiminnoille. Rakennus kuuluu Mariankadun seremonia-akseliin, joka on merkitty maakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen luetteloon ja listattu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Alkuperäisistä toiminnoista on jäljellä valtuustosali, joka on pysynyt samassa käytössä talon 107-vuotisen historian ajan.

Lisätietoja

Antti Raunemaa, yksikönjohtaja, SRV, p. 040 564 4105, antti.raunemaa@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, p. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Sari Honkanen, projektipäällikkö, Lahden Tilakeskus, p. 044 416 3540, sari.honkanen@lahti.fi
Aki Davidsson, pääsuunnittelija, Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy, aki.davidsson@arkdt.fi
Rami Tuokko, Allianssiasiantuntija, Vison Oy, rami.tuokko@vison.fi