Hyppää sisältöön

Raportteja ja selvityksiä

Hennalan rakennuskanta, maisema ja kaupunkikuva sekä luonnonympäristö on inventoitu.  Alueelle rakennetusta vesihuoltoverkosta, kaukolämpöverkosta ja muista verkoista on kerätty tietoja.  Suunnittelun yhteydessä tutkitaan myös mm. mahdolliset katuliittymien paikat ympäristön katuverkkoon sekä Hennalan junaseisakkeen uudelleenavaamisen mahdollisuudet.  Pääosa näistä selvityksistä on tehty vuosien 2014-2015 aikana.  Hennala on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Hennalan vanhalta varuskunta-alueelta tehtyjä selvityksiä

Selvitykset ovat pääosin vuosilta 2014-2015, eikä niitä ole laadittu nykyisten verkkosivujen saavutettavuusvaatimusten mukaisesti.