Aihealue: Matkailu
-
Ympäristöviikkoja vietetään jo 30. kertaa Lahdessa!
-
Maakunnallisen kasvuyhtiön valmistelu etenee
-
Myllysaaren sillat ovat valmiit – kulku saareen aukeaa vapuksi
-
Salpausselän kisat aiheuttavat muutoksia liikenteeseen ja latujen käyttöön Urheilukeskuksen alueella
-
Suomen seuraava Clarion-hotelli suunnitteilla Lahteen
-
Kaksi vuotta Winter World Masters Games 2028 -kilpailuihin
-
Lahteen tarvitaan uusi hotelli – markkinatutkimus paljastaa merkittävän investointimahdollisuuden
-
Lahden kartano äänestettiin kauneimmaksi rakennukseksi
-
Työmarkkinaseminaari kokoaa 20.–21. elokuuta ennätysyleisön Lahteen
-
Lahden uusi tapahtumakalenteri kokoaa menot yhteen paikkaan
-
Lahden juhlavuoden ilme täydentyy kahdella uudella teoksella
-
Viherpysäkki kutsuu kaupunkilaiset ideoimaan vihreää keidasta Lanunaukiolle
-
Lahden tapahtumakesän avaa musiikkifestarit Suomen kauneimmassa tapahtumapuistossa
-
Spartan kansainvälinen estejuoksutapahtuma ensimmäistä kertaa Suomessa – Lahteen odotetaan tuhansia tapahtumavieraita
-
Uusi opastekyltti kertoo, että Lahden urheilukeskuksessa ollaan Unescon geopark-alueella
-
Äänestä uutta julistetaidetta kauppatorille
-
Valotaide ja ilotulitus juhlistavat Lahden 120-vuotisjuhlavuoden alkamista
-
Lahti menestyi Euroopan älykkään matkailun pääkaupunkikisassa
-
Lahden ensilumenlatu pyritään avaamaan marraskuun loppupuolella, valmistelut käynnissä
-
Kaupunginhallituksessa Spartan-esteratakilpailutapahtuman jatkosopimus vuosille 2026–2028
-
Julkisen taiteen karttapalvelu esittelee kaupunkikuvan julkiset teokset
-
Lahti ehdolla Euroopan älykkään matkailun pääkaupungiksi 2025
-
Syksyn ja talven luontoretkien esite on julkaistu
-
Hulevesikaivojen ympärille asennettavilla tarroilla kiinnitetään huomiota vesistöjen roskaantumisen ehkäisemiseen Lahdessa sekä muissa kaupungeissa toteutettavassa kampanjassa
-
Vesiurkunäytökset alkavat kesäkuun alussa