Hyppää sisältöön

Ahtialantien meluseinien rakentaminen alkaa ensi viikolla

Meluseinien rakentaminen aloitetaan Möysän kiertoliittymän puoleisesta päädystä ja työ etenee kohti Hirsimetsäntien liittymään. Ensin seinien perustukset paalutetaan, jonka jälkeen asennetaan meluseinät. Lopuksi meluseinät viimeistellään.

Paalutustyö vaatii varsin paljon työtilaa meluseinän molemmin puolin, jonka vuoksi osa pensasaidoista joudutaan poistamaan ja puiden oksia karsimaan riittävän työtilan saavuttamiseksi. Paalutustyöstä aiheutuu myös melua ja tärinää lähiympäristöön.

Ensimmäinen paalutustyökerta on viikolla 27 (5.7.2021 alkava viikko). Paalutusta tehdään Möysän kiertoliittymän ja Möysänkadun ja Sammuttajankadun risteyksen välisellä alueella sekä Aunenkadun ja Järvenpäänkadun välisellä alueella. Arvioitu kesto tälle paalutustyölle 5-7 työpäivää.

Toisella paalutustyökerralla paalutusta tehdään Järvenpäänkadun ja Hirsimetsäntien välisellä alueella. Toinen paalutustyökerta pyritään toteuttamaan elokuun 2021 aikana ja työn arvioitu kesto on 5-10 työpäivää.

Pahoittelut työmaan aiheuttamasta häiriöstä!

Lisätietoja:

Miikka Häkkilä , vastaava työnjohtaja, p. 040 684 4800, miikka.hakkila@peabasfalt.fi, Peab Industri Oy

Ulla Jousmäki, projekti-insinööri, p. 044 416 3888, ulla.jousmaki@lahti.fi, Lahden kaupunki

 

Lue lisää Ahtialantien rakentamisesta: https://www.lahti.fi/ahtialantie/

Aihealueet