Hyppää sisältöön

Aleksanterinkadulle käyttöön nopeusnäyttö – hymynaama kertoo rajoitusten noudattamisesta

Aleksanterinkadulle viime kesäkuussa tehty tilapäinen asfalttipäällyste on kerännyt positiivista palautetta, mutta lieveilmiöiltä ei kuitenkaan ole vältytty.

Aleksanterinkadun äänimaisema on rauhoittunut huomattavasti ja ajokokemus on miellyttävämpi tilapäisen asfaltin myötä.

Kaupunki on saanut jonkin verran palautetta ajonopeuksien noususta kadulla. Aleksanterinkadulle asennetaan loppuvuoden ajaksi nopeusnäyttö, jonka hymynaaman tarkoitus on muistuttaa autoilijoita kadun nopeusrajoituksesta.

Aleksanterinkadun ajonopeuksia seurattiin viime viikon ajan. Keskinopeudet pysyivät maltillisina, mutta yksittäisiä ylinopeuksia ilmeni erityisesti viikonlopun myöhäisinä hetkinä. Korkein mitattu nopeus oli 72 kilometriä tunnissa, ja lisäksi mitattiin useita 60 kilometrin tuntinopeuksia.

Aleksanterinkadun suojateiden edustalla on tällä hetkellä heräteraitoja. Bussiliikenteen vuoksi kadulle ei voida tehdä korkeampia hidasteita ajonopeuksien hillitsemiseksi.

Lisätiedot

Aihealueet