Hyppää sisältöön

Aluepalveluohjelman palautteessa korostuivat lähipalvelut saavutettavuus ja lasten hyvinvointi

Aluepalveluohjelman ehdotuksesta saaduissa palautteissa korostuivat lasten ja nuorten hyvinvointi, palvelujen läheisyys ja saavutettavuus, terveelliset ja turvalliset tilat sekä eri kaupunginosien elinvoiman säilyttäminen. Palautetta hyödynnetään ohjelman jatkovalmistelussa ennen päätöksentekoa.
Kuvaaja: Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki

Aluepalveluohjelmassa linjataan, miten päiväkoteja, kouluja, liikuntapaikkoja ja muita kaupungin palveluja kehitetään eri puolilla Lahtea. Ohjelma toimii vuoteen 2040 ulottuvana lähtökohtana palveluverkon, investointien ja alueiden palvelujen kehittämisen valmistelulle ja päätöksenteolle.

Koulu- ja päiväkotiverkko herätti eniten keskustelua

Palveluverkkoa koskevia ratkaisuja toivotaan tarkasteltavan kokonaisuutena niin talouden, palvelujen laadun kuin arjen sujuvuuden näkökulmasta.

Eniten palautetta saatiin päiväkotien ja koulujen sijaintia koskevista muutosehdotuksista. Erityisesti Kasakkamäen koulun mahdollinen yhdistäminen Kärpäsen kouluun herätti keskustelua kyselyissä sekä asukas- ja Kerro Pois! -tilaisuuksissa. Kommenteissa nostettiin esiin koulumatkojen turvallisuus, lasten arki sekä alueen yhteisöllisyys ja vetovoima.

Palautetta annettiin myös päiväkotiverkon muutoksista, vesiliikuntakeskuksesta ja nykyisten uimahallien tulevaisuudesta sekä eri kaupunginosien palvelujen saavutettavuudesta. Monissa vastauksissa pidettiin tärkeänä, että palveluihin pääsee sujuvasti myös ilman omaa autoa ja että eri käyttäjäryhmien tarpeet huomioidaan.

Lähipalvelut ja arjen sujuvuus saivat vahvaa kannatusta

Asukaskyselyyn vastanneista 88 % piti tärkeänä, että lapsimäärän vähentyessäkin päiväkodit ja koulut säilyvät mahdollisimman lähellä lapsia, vaikka yksiköt olisivat pieniä. Nykyisten rakennusten korjaamista kannatti 76 % vastaajista silloin, kun se on terveellistä, turvallista ja taloudellisesti järkevää.

Päiväkoti- ja kouluverkkoa koskevissa ratkaisuissa tärkeimmäksi lähtökohdaksi nousivat sujuva arki ja kohtuulliset matkat. Myös terveelliset ja turvalliset tilat sekä palvelujen merkitys kaupunginosien yhteisöllisyydelle ja elinvoimalle nähtiin tärkeinä.

Kerro Pois! -tilaisuuksissa nousivat esiin samat teemat.

Politiikkatavoitteilta odotetaan käytännön toimia

Ohjelman pitkän aikavälin politiikkatavoitteita pidettiin yleisesti tärkeinä. Ne määrittävät strategisen suunnan palveluverkon ja palvelujen kehittämiselle. Eniten kannatusta saivat oppimisen ja harrastamisen mahdollisuuksien vahvistaminen sekä peruspalvelujen saavutettavuuden turvaaminen.

Vastaajat toivoivat tavoitteiden rinnalle konkreettisia toimia ja seurantaa siitä, mitä muutoksista käytännössä seuraa. Konkreettisina toimina nähtiin muun muassa luokkakokojen pienentäminen, lasten ja nuorten lähiympäristön parantaminen sekä segregaation ehkäisy yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Valmistelu jatkuu palautteen pohjalta

Palautetta kerättiin keväällä 2026 kyselyillä sekä Kerro Pois! -keskusteluissa ja Palvelutorin asukastilaisuudessa. Palveluverkon muutoksia koskevaan asukaskyselyyn vastasi 200 henkilöä ja henkilöstökyselyyn 62 henkilöä. Ohjelman tavoitteita koskevaan asukaskyselyyn vastasi 49 henkilöä ja henkilöstökyselyyn 52 henkilöä.

Palautteessa esiin nousseet näkökulmat otetaan huomioon jatkovalmistelussa. Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto päättää aluepalveluohjelmasta lokakuussa 2026.

Palautekoosteet kyselyistä ja tilaisuuksista löytyvät kaupungin verkkosivuilta osoitteesta lahti.fi/aluepalveluohjelma.

Lisätiedot

Aluepalvelutoimikunta
puheenjohtaja Kimi Uosukainen, 040 960 7210, kimi.uosukainen@lh.lahti.fi
varapuheenjohtaja Marko Lindqvist, 040 585 2800, marko.lindqvist@lh.lahti.fi
viranhaltijavalmistelija, kehittämisjohtaja Sari Alm, 050 398 5162, sari.alm@lahti.fi

lahti.fi/aluepalveluohjelma