Hyppää sisältöön

Biojätteen keräys alkaa pian isojen taajamien pientaloissa – biojäteneuvontaa tarjolla

Biojätteen erilliskeräys alkaa ja Salpakierron jätekuljetuksiin siirrytään toimialueen yli 10 000 asukkaan taajamien 1-4 huoneiston kiinteistöissä 1.7.2024. Toimialueella tällaisia isoja taajamia ovat Lahden, Heinolan ja Hollolan keskustaajamat ja Nastolan kirkonkylä. Muutkin Salpakierron toimialueen kiinteistöt voivat ottaa biojäteastian niin halutessaan. Biojätteen kompostointi kompostorissa on vaihtoehto erilliskeräykselle ja helppo tapa saada biojätteet hyödyksi omaan puutarhaan.

Salpakierron kierrätyskoutsit jalkautuvat lähelle asukkaita ja antavat biojäteaiheista neuvontaa kevään aikana erityisesti Lahden, Heinolan ja Hollolan alueilla. Neuvontaa annetaan mm. Lahdessa ja Hollolassa Roinarallikierroksen pisteillä, Heinolan torilla touko- ja kesäkuun markkinoilla ja SERRISTOPPI-vastaanottopisteellä Lahden kauppatorilla.

Salpakierron YouTube-kanavalta osoitteesta bit.ly/biolive2024 löytyy koulutustallenne, jossa kerrotaan mm. biojätteen keräyksen vaihtoehdoista, tyhjennysväleistä, hinnoista ja lajittelusta. Tulevista muutoksista on kattavasti kerrottu myös Salpakierron kotisivuilla osoitteessa salpakierto.fi.

Biojäteneuvontaa tarjolla tapahtumissa

  • ke 24.4. klo 14-17, Hollolan tori
  • pe 3.5. klo 9-14, Heinolan tori, toukokuun markkinat
  • la 4.5. klo 10-13, Renkomäkipäivä, Renkomäen koulu, Orimattilankatu 3, Lahti
  • ke 8.5. klo 8-15, SERRISTOPPI jätteiden vastaanottopiste Lahden kauppatorilla
  • ti 28.5. klo 16-18 Rottailta Lampipuiston leikkialue, Metsäpellontie 36, Kiveriö
  • ke 5.6. klo 8-15, SERRISTOPPI jätteiden vastaanottopiste Lahden kauppatorilla
  • pe 7.6. klo 9-14, Heinolan tori, kesäkuun markkinat
  • ke 3.7. klo 8-15, SERRISTOPPI jätteiden vastaanottopiste Lahden kauppatorilla
  • (listaa päivitetään kevään edetessä)

Roinaralli-keräyskierroksen pysähdyspisteillä Lahdessa ja Hollolassa on kierrätyskoutsi mukana antamassa neuvontaa biojätekeräyksen alkamisesta. Katso Roinarallin koko kierrosaikataulu Lokki-kalenterista tai osoitteesta salpakierto.fi.

 

Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia.