Hyppää sisältöön

Ehdota vuoden 2022 lahtelaisia urheilun ja kulttuurialan palkittavia

Vastaajia pyydetään myös perustelemaan ehdotuksensa. Ehdotuksia palkittavista voi antaa Itsenäisyyspäivän 6.12. iltaan asti.

Lahden kaupunki kysyy kuntalaisilta ehdotuksia, kenelle kuuluu palkinto vuoden 2022 lahtelaisesta urheiluteosta ja kenelle kulttuurialan tunnustuspalkinto. Ehdottaa voi myös vuoden nuorta lahtelaista urheilijaa ja kulttuurintekijää.

Ehdotuksia voi antaa yhdestä tai vaikka kaikista kategorioista. Vastaajia pyydetään myös perustelemaan ehdotuksensa. Ehdotuksia palkittavista voi antaa Itsenäisyyspäivän 6.12.2022 iltaan asti.

Linkki kyselyyn löytyy tämän uutisen lopusta sekä  lahti.fi/osallistujavaikuta -verkkosivulta. Vastauksen voi antaa myös vierailemalla Lahti-Pisteessä Kauppakeskus Triossa.

Kulttuurialan tunnustuspalkinto on myönnetty vuodesta 1981

Kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos kertoo, että kulttuurialan tunnustuspalkinnossa kyse on usein elämäntyöpalkinnosta.
– Kulttuurialan tunnustuspalkinto myönnetään ansioituneesta, uutta luovasta ja usein myös pitkäaikaisesta lahtelaisen kulttuurielämän hyväksi tehdystä työstä.

Viime vuosien kulttuurialan palkitut ovat mestarikansantanssija, koreografi Hannu Nipuli (2021), näyttelijä Ritva Sorvali (2020) ja muusikko ja näyttelijä Minja Koski (2019).

Vuoden lahtelainen urheiluteko palkitaan nyt 15. kertaa

Urheilun saralla useimmiten palkitaan juuri kyseisenä vuonna tehdystä urheiluteosta, esimerkiksi merkittävästä voitosta tai saavutuksesta, toteaa vs. liikuntatoimenjohtaja Markku Ahokas.
– Vuoden lahtelaisen urheiluteon valintakriteereitä ovat merkittävä menestys kilpailuissa kansallisesti ja kansainvälisesti tai muunlainen lahtelaista urheilukulttuuria myönteisesti edistävä ja uudistava toiminta.

Viime vuosien palkitut ovat rallin junioreiden maailmanmestari Sami Pajari (2021), liikunta- ja urheiluseuratoiminnan selviytyminen koronakriisistä (2020) sekä karaten huipputuomari Pirkko Heinonen (2019).

Vuoden nuori urheilija ja nuori kulttuurintekijä palkitaan stipendillä nyt neljännen kerran

Vuoden nuori urheilija –stipendi myönnetään nuorelle lahtelaista seuraa edustavalle urheilijalle tai ryhmälle valtakunnallisesta ja/tai kansainvälisestä menestyksestä. Huomionosoituksen tarkoituksena on kannustaa nuoria urheilijoita urallaan eteenpäin. Viime vuonna 2021 palkittiin kiipeilijä Hugo Talvisalmi, vuonna 2020 painonnostaja Jesse Nykänen ja 2019 keilaaja Jesse Ahokas.

Vuoden nuori kulttuurintekijä -stipendi myönnetään nuorelle lahtelaiselle taiteilijalle tai työryhmälle mielenkiintoisesta ja taiteellisesti korkeatasoisesta toiminnasta kuluvana vuonna. Huomionosoituksen tarkoituksena on nostaa esiin nousevia lahtelaisia kykyjä. Vuoden 2021 tunnustuksen sai taiteilija Suvi Haapaniemi, vuoden 2020 muotoilija Kaisa Jäntti ja vuoden 2019 kuvataiteilija Pinja Sydänmaa.

Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunta päättää palkittavista joulukuun 2022 kokouksessaan.

Lisätiedot

Lahden kaupunki, sivistyksen palvelualue
Liikunnan ja kulttuurin vastuualue,
kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos, p. 050 387 8792
vs. liikuntatoimenjohtaja Markku Ahokas, p. 044 416 3629

Vastaa kyselyyn tästä