Hyppää sisältöön

Elinvoima- ja työllisyysjaosto 20.3.

Elinvoima- ja työllisyysjaosto hyväksyi TKI-toiminnan kehittämisen ja kestävän kasvun yrityspalvelusetelit vuodelle 2023 ja osoittaa siihen 60 000 euroa. Jaosto päätti myös jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisojen hakemisesta vuodelle 2024.

TKI-toiminnan (tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta) kehittämisen yrityspalvelusetelin arvo on 5 000 euroa ja niitä on 15 kappaletta. Yrityspalvelusetelin avulla Lahden kaupunki tarjoaa nopean ja ketterän toimintamallin, jolla aktivoidaan yrityksiä pitkäjänteiseen kehitystyöhön ja edistetään yksityisten yrityspalvelumarkkinoiden kehittymistä.

Elinvoima- ja työllisyysjaosto päätti Lahden kaupungin hakevan jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoja Lahteen vuodelle 2024 yhdessä Heinolan kaupungin kanssa. Jos neuvottelut kaupunkien ja muiden mahdollisten toimijoiden kanssa johtavat positiiviseen hakemuspäätökseen, Lahden kaupunki on tukemassa halli- ja muita kustannuksia yhtä suurella panostuksella kuin Heinolan kaupunki, enintään kuitenkin 100 000 eurolla.

Jaosto myönsi Lahden Kansanopistolle kuntarahoitusta vuosille 2023–2025 yhteensä 19 565 euroa Opitaan yhdessä – suomen kielen ja perustaitojen kehittämisen koulutus maahanmuuttajille -hankkeeseen.

Lisäksi jaosto myönsi LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutille 8 000 euron avustuksen kevätnäytökseen. Kevätnäytös vahvistaa LABin Muotoiluinstituuttia ja sen näkyvyyttä kotikaupungissaan. Tukemalla kevätnäytöstä kaupunki edistää myös omaa strategiaansa ja kehittymistä houkuttelevana opiskelu- ja muotoilukaupunkina.

Jaosto sai tiedoksi, että Lahden kaupungin ympäristökehitys on lähettänyt hakemuksen Shared Green Deal -projektiin. Projektissa tarjotaan tukea paikallisten muutosprosessien tai kokeilujen toteuttamiseen edistämään EU:n Green Deal -tavoitteiden saavuttamista. Lahti osallistuu hakuun kestävä ruoka -teeman sisällä.

Jaosto päätti, että Lahti hakee Hyvin sanottu -festivaalia Lahteen vuonna 2024. Kaupungille koituvien kustannusten kokonaiskuluarvio olisi 30 000 euroa.

Elinvoima- ja työllisyysjaosto päätti kaikki asiat esityslistan mukaan.

Lisätiedot:

Elinvoima- ja työllisyysjaoston puheenjohtaja Milla Bruneau
p. 040 040 8951

Elinvoimajohtaja Markus Lankinen
p. 040 701 7328