Hyppää sisältöön

Harjun koulun uutisoidusta tietosuojarikkomuksesta

Lahden kaupunki on tehnyt asiasta tietoturvaloukkausilmoituksen valtakunnalliselle tietosuojavaltuutetun toimistolle.

Julkisuudessa on uutisointia ja keskustelua Harjun koulun luokkatilojen tyhjennyksen yhteydessä sattuneesta mahdollisesta tietosuojarikkomuksesta.

Harjun koulussa on viime viikolla tyhjennetty kaksi opetuskäytöstä poistettua kellarikerroksen luokkatilaa, jotka sisäilmaongelmien vuoksi eivät ole olleet käytössä moneen vuoteen. Tilat eivät ole toimineet koulun arkistokäytössä.

Kaupungilla on käytössä tietosuoja- ja arkistointiohjeet, joiden mukaan aineistot hävitetään tietoturvallisesti.

Lahden kaupunki on tehnyt asiasta tietoturvaloukkausilmoituksen valtakunnalliselle tietosuojavaltuutetun toimistolle.

Parhaillaan tilannetta selvitetään.

Tässä yhteydessä halutaan vielä yleisesti muistuttaa olemaan poliisiin yhteydessä, mikäli epäilee omien tietojen väärinkäyttöä.

Lisätiedot 

Lahden kaupunki
Tiina Häyrinen, asianhallintapäällikkö, tietosuojavastaava,
p. 040 183 4334
tietosuoja@lahti.fi

 Virve Jämsén, perusopetuspalvelut, opetus- ja kasvatusjohtaja,
p. 044 716 1328