Hyppää sisältöön

Hiilineutraali Lahti 2025

Lahti tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2025, ensimmäisenä Suomen suurista kaupungeista ja kymmenen vuotta ennen kansallista tavoitetta, sanoo ympäristöjohtaja Elina Ojala.

Lahdessa päästövähennys on edennyt nopeasti, koska konserniyhtiö Lahti Energia luopui kivihiilen poltosta keväällä 2019.

–Merkittävin päästölähde tällä hetkellä on liikenne, jonka päästöt eivät ole viime vuosina juuri pudonneet, Ojala toteaa.

–Pyrimme aktiivisesti pienentämään liikenteen päästöjä edistämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Lihasvoimin liikkuminen on myös terveyden ja hyvinvoinnin kannalta paras vaihtoehto, Ojala tiivistää.

Toinen keskeinen tavoite on liikenteen sähköistyminen. Autoteollisuus on siirtymässä vähitellen sähköautoihin. Kaupunki voi tukea siirtymää vaikkapa latauspisteiden rakentamista edistämällä.

–Kestävän kehityksen perusehto on ekologinen kestävyys. Tämä tarkoittaa biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttämistä sekä ihmisen toiminnan sopeuttamista luonnon kantokyvyn rajoihin.

Ympäristöystävällinen elämäntapa on usein myös ihmisen hyvinvoinnin kannalta paras.

–Haluamme monin eri keinoin näyttää, että kestävä elämäntapa on saavutettavissa kunkin asukkaan omilla ehdoilla ja elämänlaatua heikentämättä, Ojala sanoo.

Info

Hiilineutraalius tarkoittaa, että kasvihuonepäästöjä tuotetaan korkeintaan sen verran kuin niitä voidaan sitoa ilmakehästä hiilinieluihin tai hyvittää. Toiminta ei siis lisää ilmaston lämpenemistä. EU:ssa päästölaskennan vertailuvuotena käytetään vuoden 1990 päästöjä.

Lahden hiilineutraalius tarkoittaa, että vähennämme alueella tuotettuja päästöjä 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Jäljelle jäävät päästöt sitoutuvat alueen hiilinieluihin tai hyvitetään.

Lahdessa vuoden 2021 päästöt ovat noin 70 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1990.

Aihealueet