Hyppää sisältöön

Katutaidetta kasvein keskustan liepeille – osallistavan budjetoinnin hanke: Kaisa Salmi, Kohtaamisten metsä

Salmen teos Kohtaamisten metsä on julkinen, osallistava ja kasvava taideteos, joka sijoitetaan Lahden kaupungin keskustan alueelle Massinpuistoon. Puiston avajaiset ovat 7.10.2021 - tule mukaan ja jaa tarinasi!

Taideteoksen lähtökohtana on yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemisen tutkiminen. Kohtaamisten metsä on teos, jonka pyrkimyksenä on rikkoa yksinäisyyden tabua ja avata uusia näkökulmia yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemiseen, mahdollistaa kohtaamisia ja parhaimmassa tapauksessa lohduttaa. Teos on avoinna kaikille ja kutsuu pysähtymään hetkeksi aiheen pariin.

Kaupungin keskustan alueelle istutetaan pieni metsä kymmenestä punakoivusta. Puistoon sijoitetaan istumapaikkoja ja kylttejä, joihin Kaisa Salmi on valinnut eri yksinäisyyden muotojen samaistuttavia runomuotoisia tekstejä mm. Hanna Arendtilta, Tove Janssonilta ja Sanna Tirkkoselta. Puiston yhteyteen istutetaan kukkaniitty perhosille ja pölyttäjille.  Pyrkimyksenä on muodostaa dramaturginen kaari, jossa reitin lopussa avautuu lohdullinen kokemus.

Punaiset Kohtaamisten metsät, joista Lahden on ensimmäinen, sitovat kasvaessaan hiiltä ja ovat pölyttäjien koteja, sekä samalla toimivat pysähtymispaikkana ihmisille. Teos puhuttelee ilmastokatastrofien muodostumista omalla ympäristönäkökulmallaan. Kuvataiteilija Salmi tekee Kohtaamisten metsästä myös elokuvan, jossa paikalliset vapaaehtoiset ja kutsutut jakavat kokemaansa yksinäisyyden tai ulkopuolisuuden hetken. Tarvittaessa näyttelijät Outi Vuoriranta ja Johannes Holopainen antavat äänensä anonymiteetin turvaamiseksi. Myöhemmin teoksen liitetään myös Ville Aallon suunnittelema äänimaisema.

Tervetuloa avajaisiin 7.10.2021 klo 16.00-17.00 Massinpuistoon (Taapelikatu 9)

Paikalla ovat kuvataiteilija Kaisa Salmi ja filosofi Sanna Tirkkonen.

Pyydämme paikalle vapaaehtoisia, jotka haluavat jakaa oman kokemansa yksinäisyyden tai ulkopuolisuuden hetken keskustelemalla kuvataiteilija Kaisa Salmen kanssa. Kuvataiteilija on otettu, jos vähemmistöryhmiin kuuluvat jakavat myös kokemuksensa.

Huomioithan koronan ettekä osallistu oireisena tai sairaana tilaisuuteen ja pidetään turvavälit riittävinä.

Katutaidetta kasvein keskustan liepeille – osallistavan budjetoinnin hanke

Kaupunkilaiset saivat ehdottaa ja myöhemmin äänestää hankkeita, yhdeksi toteuttavaksi hankkeeksi valikoitu katutaidetta keskustaan -hanke. Kaupungin keskustaan toivottiin monenlaisia teoksia: järjestetyssä työpajassa saatiin asukkaita kuulemalla kaksi sivua erilaisia taide-ehdotuksia. Katutaidetta keskustaan selkeytyi monialaisen työryhmän keskustelujen kautta ja Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 teeman myötä kasvein tehtäväksi, pysyvämmäksi teokseksi.

Tekijäksi valikoitui kuvataiteilija Kaisa Salmi, jonka teos Kohtaamisten metsä visuaalisuudellaan ja viestillään puhuttelee myös korona-ajan lisäämää yksinäisyyttä ja kohtaamisten tärkeyttä. Samalla teos viestittää puiden istuttamisen tärkeyttä ja luontokokemuksen merkitystä.

Lisätietoja:

Anu Miettinen, taidekoordinaattori, anu.miettinen@lahti.fi, p. 044 482 6490

Kaisa Salmi, kuvataiteilija, kaisa.salmi@aalto.fi, p. 040 527 1347