Hyppää sisältöön

Kaupunginhallitus keskusteli Lahden MM29-hausta ja tapahtumakaupungin asemasta

Kaupunginhallitus kuuli esitykset Lahden pohjoismaisten hiihtolajien MM29-hakuprosessista ja tapahtumakaupungin asemasta.

 

Kaupunginhallitus kuuli MM29-kisojen hakemisesta ja järjestämisestä. Keväällä tehdään päätös pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen hakemisesta 2029-2033 Lahteen ja sopimus eri toimijoiden kesken. Hakemus tulee jättää 1.5., jonka jälkeen tiedetään, mitkä muut kaupungit hakevat kisoja.

Mahdolliseen hakukomiteaan nimetään Lahden kaupungin edustus ja pysyvät asiantuntijat. Päätös MM-kisaisännyyskaupungista tehdään toukokuun lopulla 2024 Islannissa.

Lahden asemasta tapahtumakaupunkina kuultiin tilannekatsaus. Lahti aikoo olla Suomen johtava talviurheilukaupunki ja säilyttää vahvan asemansa maastohiihdossa. Myös muita ulkoilma- ja massaliikuntatapahtumia haetaan. Kulttuuri- viihde- ja tiedetapahtumissa Lahti haluaa olla aktiivinen.

 

Uusi jäsen vammaisneuvostoon

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen Seppo Mustosen erottamisesta vammaisneuvoston jäsenen tehtävästä. Hänen tilalleen valittiin Miika Toivonen. Perusteluna erottamiselle oli rasistiset kommentit, jotka ovat epäasiallisia ja vastoin kaupungin eettisiä ohjeita.

Kaupunginhallitus päätti asettaa vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten 31 vaalilautakuntaa ja 11 vaalitoimikuntaa ja valitsi niihin jäsenet ehdotusten mukaan. Keskusvaalilautakunta määrää henkilöt, jotka vaalitoimitsijoina huolehtivat kotiäänestyksestä.

 

Asiat päätettiin päätösehdotusten mukaisesti.

 

 

Lisätietoja:

Sirkku Hildén, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, p. 050 327 2691

Esityslistaan