Lahden kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin hyvinvointisuunnitelman vuosille 2026–2029. Suunnitelma ohjaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koko valtuustokauden ajan. Tavoitteena on vahvistaa asukkaiden osallisuutta, arjen turvallisuutta ja kaupungin elinvoimaa kestävällä tavalla.
Lahden kaupungin osallistuvaa budjetointia eli osbua on arvioitu vuosilta 2020–2025. Arviointi osoittaa, että toimintamalli on kehittynyt kokeilusta vakiintuneeksi ja laajasti hyväksytyksi osallistumisen muodoksi.
Kuluvan vuoden aikana toteutetaan 40 asukasideaa eri puolille kaupunkia. Kaupunginvaltuusto päätti 8. kesäkuuta, että osallistuvaa budjetointia jatketaan tämän jälkeen kahden vuoden välein. Vuonna 2027 toimintamallia kehitetään yhdessä asukkaiden ja henkilöstön kanssa sekä vertaisoppimalla muilta kaupungeilta.
Kaupunginvaltuusto päätti asiat esityslistan mukaisesti seuraavin kirjauksin:
Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet:
- Vaikutusten vertailu (Satu Jaatinen ym.)
- Koirapuisto Karistoon (Sonja Falk ym.)
- IPS-työhönvalmennusmallin käyttöönotto Lahden kaupungin työllisyyspalveluissa (Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä)
- Lahden kaupunki ja sen tytäryhtiöt eivät teetä työtä perusteettomilla määräaikaisilla työsopimuksilla (Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä)
- Lahti selvittää toimenpiteet asemakaavojen läpimenoaikojen lyhentämiseksi (Perussuomalaisten valtuustoryhmä)
- Digitaalinen itsenäisyys (Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ym.)