Hyppää sisältöön

Kaupunki suunnittelee kahden leikkialueen uudistamista ja yhden uuden rakentamista

Leikkialueet sijaitsevat Kerinkalliossa, Ahtialassa ja Karistossa. Kaupunkiympäristölautakunta päättää leikkialueiden suunnitelmista 22.3.

Kaupunki aikoo uudistaa Kerinkalliossa sijaitsevan Kerinkallionpuiston ja Ahtialassa sijaitsevan Kurppastenpuiston leikkialueet. Lisäksi kaupunki rakentaa Karistoon Havurinteen leikkialueen, joka sijoittuu Kankaanpäänkadun ja Kovakuoriasenkadun väliselle viheralueelle.

Uudistettava Kerinkallionpuiston leikkialue rajautuu Kerinkallion ulkoilureitistöön sekä Jalavakatuun ja Kastanjakatuun. Alueelta poistetaan Kerinkallion ja Saksalan leikkialueet tämän vuoden aikana.

Leikkialueiden saneeraukset perustuvat vuonna 2018 Teknisen ja ympäristölautakunnan hyväksymään palveluverkkotarkasteluun. Tavoitteena on yhden isomman leikkialueen kehittäminen asuinalueittain, vaikka leikkialueita voi alueella olla jatkossa määrällisesti vähemmän.

Venepaikkamaksuihin korotus

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee venepaikkamaksujen korotusta. Kaupunginvaltuusto on edellyttänyt, että kaikkia kaupungin maksuja on tarkasteltava ja niihin on lisättävä indeksikorotus.

Venepaikkamaksuja aiotaan korottaa 14 prosenttia 1. huhtikuuta lähtien. Esimerkiksi Niemen ja Teivaan alueen soutuvenepaikan hinnan korotus on yhdeksän euroa.

Samalla kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään, että pysyvät karavaanaripaikat poistetaan satama-alueelta vierasvenelaiturin kunnostuksen yhteydessä, koska huoltorakennusten kapasiteetti ei jatkossa riitä kaikkien palvelemiseen. Karavaanareiden päivämaksu (20 euroa) pidetään siihen saakka ennallaan.

Lue kaupunkiympäristölautakunnan kokouksen esityslista kokonaan Dynasty-verkkopalvelusta.