Hyppää sisältöön

Kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen miljoonan avustuspotti

Tällä kierroksella Lahti saa valtionavustusta kolmeen eri hankkeeseen

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt kunnille tarkoitetussa kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa Lahden kaupungille avustusta kolmeen kävelyn ja pyöräilyn edistämishankkeeseen. Traficomin mukaan valtionavustusta myönnettiin ensisijaisesti hankkeille, joissa toteutettavan kävelyn ja pyöräliikenteen infrastruktuuri on laadultaan korkeatasoista sekä edellytykset kävely- ja pyörämatkojen määrän lisäämiseksi arvioitiin parhaiksi.

Lahden avustettavat hankkeet ja avustussummat ovat Mytäjäisten alikulku (510 650 €), Pala palalta paremmaksi – pyöräilyn tavoiteverkon viitoituksen toteuttaminen (40 500 €) sekä Renkomäen monitoimitalon kävelyn ja pyöräilyn järjestelyt (616 450 €). Avustus on 50 % hankekustannuksista.

Mytäjäisissä uusitaan Helsingintien alikulku

Mytäjäisissä uusitaan Helsingintien alittava kävelyn ja pyöräilyn alikulku. Alikulun kunnostaminen tulee hankaloittamaan ajoneuvoliikennettä.

– Kulkuyhteyttä ei katkaista kokonaan missään vaiheessa, mutta kaistoja on kerralla vähemmän käytössä, kertoo hankepäällikkö Elsa Keskiväli.

Mytäjäisten osalta työt alkavat vähäisillä puuston poistoilla jo alkukeväällä. Mytäjäisten alikulku on osa pyöräilyn tavoiteverkostoa.

Renkomäessä parannetaan koulun liikennejärjestelyjä

Renkomäen monitoimitalon kävelyn ja pyöräilyn järjestelyjä parannetaan koulun kesäloman aikana vuonna 2024. Orimattilankadun varressa olevaa kävelyn ja pyöräilyn yhteyttä parannetaan rakentamalla turvallisemmat erotellut jalankulun ja polkupyöräilyn väylät kadun eteläreunaan. Lisäksi kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä parannetaan linja-autopysäkeille Orimattilankadun pohjoisreunalla. Lakkitehtaantielle rakennetaan yhdistetyt jalankulun ja pyöräilyn väylät molemmille puolille.

Viitoitus pala palalta paremmaksi

Pyöräilyn tavoiteverkon viitoitustyö sai lisärahoitusta. Hanke täydentää osaltaan Lahden kaupungin sekä Päijät-Hämeen seudullisen pyöräilyn tavoiteverkon toteutusta ja opastaa etenkin pyöräilijöitä käyttämään edullisimpia reittejä tehden liikkumisesta sujuvampaa. Selkeät viitoitukset helpottavat niin pyöräilijöitä kuin kävelijöitäkin löytämään tärkeisiin kohteisiin. Opastus toteutetaan uusien pyöräliikenteen viitoituksen ohjeistuksien mukaisesti ja maastoon asennetaan suunnistustauluja aiemmin yleisesti käytettyjen viittojen sijaan.

Lisätietoja