Hyppää sisältöön

Kesätöissä kaupungilla: ”Teatterimaailma on täynnä yllätyksiä”

Lahden Kesänäyttämö esittää kesällä 2022 musikaalin Max ja Moritz. Produktiossa on mukana 25 kesätyöntekijä lukiolaisista ammattiopiskelijoihin.

Meeri Härmä, 18, ja Akseli Matoniemi, 18, hakivat töihin Kesänäyttämölle opettajan innostamana. Molemmat opiskelevat Tiirismaan lukiossa musiikkilinjalla.

– Tämä on tosi hauska kesätyö. Kaikki ovat olleet tosi mukavia ja ryhmäydyimme nopeasti. Minulla on aiempaa näytelmäkokemusta koululta, mutta muuten minut valittiin ihan luonnon lahjojen perusteella, Meeri naurahtaa.

– Näyttelen pääpahista ja sen lisäksi ampiaista, koululaista, onkijaa ja leipuria, selloa soittava Meeri luettelee.

– Yllättävintä on ollut se, kuinka vaativaa musiikkia esityksessä soitetaan. Nuottienlukua on päässyt harjoittelemaan paljon, kertoo sähköbassoa soittava Akseli.

Produktio alkoi kesäkuun alussa, ja koko näytös harjoiteltiin valmiiksi paketiksi kuukaudessa. Kesänäyttämön väki on ehtinyt kiertää promokeikoilla ahkerasti ympäri kaupunkia ja palvelutaloissa. Esiintymistä ei tiiviin harjoitusten keskellä ehdi jännittää.

–  Varmasti kädet alkavat ennen lavalle astumista hikoilla, mutta tuskin kukaan sitä tässä helteessä kuitenkaan huomaa, kaksikko hekottaa.

Yksi kaupungin halutuimmista kesäpesteistä

Kesänäyttämöltä on vuosien varrella ponnahtanut paljon menestyneitä esiintyjiä. Meeri ja Akseli rohkaisevat kiinnostuneita hakemaan mukaan.

–  Jos osaa laulaa, tanssia tai soittaa jotain soitinta, niin kannattaa ehdottomasti hakea. Onhan se ihan mahtavaa päästä tekemään jotakin tällaista, mistä nauttii valtavasti, Akseli sanoo.

– Ihan ekstrakiva kesätyö. En ehkä suosittele tätä sellaiselle henkilölle, joka rakastaa minuuttiaikatauluja ja haluaa kaiken menevän niin kuin on ennakkoon suunniteltu, Meeri pohtii.

– Teatterimaailma on täynnä yllätyksiä, Akseli kiteyttää.

Säveliä sahoista ja souzafoneista

Vastaava tuottaja Matti Karhos kehottaa tulevia hakijoita panostamaan hakuvaiheeseen.

– Taitoa ja panostusta ei voi tuoda liikaa esille! Vuosien varrelle on mahtunut useita eksoottisia soittimia: on nähty sahaa, ukulelebassoa, käyrätorvea, souzafonia, pajupillejä, iso konserttikantele… Odotan innolla, mitä saamme tänne seuraavaksi! Meille päätyy aina monipuolisia taitureita musiikin, näyttelyn, lavastuksen ja puvustuksen porukoista. Tänä vuonna meillä on myös paljon piirroskuvituksia näytelmässä mukana.

– Kyllä tämä varsinkin soittajilta vaatii harjoittelua ja omatoimisuutta myös työajan ulkopuolella. Huomaan välillä viikonlopun jälkeen, että tuskin on tehty viikonlopun aikana muuta kuin harjoiteltu. Työskentely on intensiivistä, mutta palkitsevaa. On mahtavaa, että pystymme vuodesta toiseen pitämään Kesänäyttämön perinnettä yllä.

Lue lisää Kesänäyttämöstä

Lisätiedot