Hyppää sisältöön

Kisapuiston pääkatsomon hankesuunnitelmasta päätetään loppuvuoden aikana

Lahden kaupunki ja FC Lahti jatkavat neuvotteluja seuran käyttöön tulevien Kisapuiston tilojen vuokrasopimuksesta. Päivitetty hankesuunnitelma etenee päätöksentekoon loppuvuoden aikana.

Kisapuistohankkeen tilaohjelma ja sisältö ovat muuttuneet alkuperäiseen verrattuna, minkä takia hankesuunnitelma edellyttää päivittämistä.
– Hankesuunnitelman päivityksessä pyritään löytämään Kisapuiston kaikkia käyttäjiä ja toimintoja palveleva ratkaisu, jossa toiveet ja käytettävissä oleva euromäärä kohtaavat, kertoo toimitilajohtaja Jouni Arola Lahden Tilakeskuksesta.

Ratkaisun tavoitteena on täyttää päätykatsomoiden rakentamisen jälkeen Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n  3 -kategorian edellytykset, joita ovat esimerkiksi kentän koko, tilaa vähintään 4500 katsojalle, erilliset VIP-katsomo- ja ravintolatilat. Liikuntapalveluista liikuntajohtaja Aleksi Nyström huomauttaa, että kansainvälisen tason jalkapallo-otteluja saadaan Suomeen harvoin ja niihin soveltuvia stadioneja Suomessa on jo monia.
– Veikkausliiga ei toistaiseksi tämäntyyppisiä tilatarpeita edellytä, mutta valmistaudumme myös olosuhdevaatimusten kiristymiseen.

Arolan mukaan Kisapuistohankkeen toteutusaikataulu tarkentuu hankesuunnitelman päätösten yhteydessä.

FC Lahden vuokrausesitystä seuran käyttöön tulevista pääkatsomotiloista kaupunki ei pidä riittävänä vuokratason eikä vuokrasopimuksen keston osalta, Arola toteaa.
– Vuokrasopimuksen lähtökohtana on kustannusperusteinen vuokraus, joka ei sisällä kaupungin subventiota, rahallista tukea. Kaupunki ei voi vuokrata tiloja alle kustannustason eikä tukea taloudellisesti yksityistä liiketoimintaa, esimerkiksi vain osakeyhtiön käyttöön tulevia VIP- tai ravintolatiloja.

Pääkatsomohankkeen kokonaiskustannusten tulee mahtua nykyisen talousarvion investointiohjelman raamiin. Talousarvoesityksessä 2024 hankkeeseen on varattu 13,3 milj. € vuosille 2024–2026. Hankkeelle varattu summa on pienentynyt, koska talousarvion talonrakennusinvestoinnit on sidottu indeksiin ja indeksi on laskenut. Liikuntapaikkarakentamiseen haetaan uudelleen rahoitusta myös opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Etenemisestä on keskusteltu konserni- ja tilajaoston sekä hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnan lokakuun kokouksissa.

Tulevaisuudessa pääkatsomon sosiaalitilat palvelevat kaikkien Kisapuiston käyttäjiä

Kisapuiston tekojäärata saadaan käyttöön marras-joulukuussa. Tänä talvikautena luistelijoiden käytössä on vanha pukukoppitila hiukan kunnostettuna. Jäänhoitokoneelle on tulossa oma tila.

Pääkatsomorakennuksen alakertaan rakennettavat sosiaalitilat ovat tulevaisuudessa niin jalkapalloilijoiden kuin myös luistelijoiden ja pesäpalloilijoiden käytettävissä.

Lisätiedot

Lahden kaupunki
toimitilajohtaja Jouni Arola, Lahden Tilakeskus, 050 559 4227
liikuntajohtaja Aleksi Nyström, Liikuntapalvelut, 044 483 1794