Hyppää sisältöön

Kisapuiston tekojääkenttien ja ensilumenladun valmistelut käynnistymässä

Sääolosuhteet vaikuttavat molempien talviliikuntapaikkojen valmistumisaikatauluun. LahtiSki- ja LahtiSkate-palveluista sekä liikuntapalvelujen sivuilta voi seurata töiden etenemistä.
Kuvaaja: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki

Kisapuiston pesäpallokenttä muuntuu talvikauden ajaksi tekojääkentäksi ja -kaukaloksi. Luistelukentän valmistelutyöt on jo aloitettu tekonurmen ja koko maakerroksen kastelulla.

– Sadetus kestää useita päiviä. Kasteltavalla alueella liikkuminen pidentää jään valmistumisaikaa ja siksi Kisapuiston kentälle ei tällä hetkellä saa mennä, muistuttaa liikuntapaikkojen hoitaja Jani Luukkonen.

Kisapuistoon valmistuva tekojäärata pidentää luistelukautta ja mahdollistaa tasaisemmat luisteluolosuhteet luonnonjäihin verrattuna. Avaamisen jälkeen luistelukenttä ja kaukalo ovat avoinna ja valaistuna sääolosuhteiden salliessa joka päivä.

Ensilumenlatua varten tarvitaan yöpakkasia

Ensilumenladun valmistelutyöt pääsevät käyntiin, kun yölämpötilat laskevat pakkasen puolelle. Työt tulevat käynnistymään viimevuotisen säilölumen päällä olleiden purujen poistolla, minkä jälkeen säilöttyä keinolunta päästään levittämään.

– Lämmin sää ja ennustetut vesisateet ovat viivästyttäneet töiden aloitusta hieman. Sään mukaan kuitenkin edetään ja ennusteita seurataan päivittäin. Toki toivomme suotuisia olosuhteita, jotta hiihtokausi saadaan avattua mahdollisimman pian, sanoo liikuntapaikkojen hoitaja Hannu Krouvi.

Ensilumenlatu pidentää Lahden hiihtokautta huomattavasti. Tänä vuonna ensilumenladun pituudeksi saadaan noin 1,6 kilometriä. Hiihtäminen ensilumenladulla on maksutonta, mutta latujen kunnossapitoa voi halutessaan tukea vapaaehtoisella latumaksulla.

Lahti Aqua tukee tänäkin vuonna ensilumenladun valmistelutöitä ja on mukana mahdollistamassa maksutonta hiihtonautintoa.

LahtiSki-palveluun

Lue lisää ulkoliikuntapaikkojen valmistumisesta ja liikkujille tarjottavista palveluista:

Lisätiedot:

Aihealueet