Hyppää sisältöön

Kunnostustyö katkaisee maastoliikuntapolkureitin Kintterönsuolla kahdeksi viikoksi

Suljettu osuus sisältää pitkostettavan osuuden ja rinteen. Urakoitsijat merkkaavat varoitus-/sulkumerkit oman työmaansa kumpaankin päähän

Kintterön Kympin maastoliikuntapolulla tehdään kunnostustöitä marraskuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Töiden vuoksi merkitty polku on suljettu Kintterönsuon osuudelta kahden viikon ajan alkaen ensi maanantaista 31.10.

Kintterönsuolla polun kosteimpiin kohtiin tehdään pätkät pitkospuita suojaamaan luontoa. Suon ennallistamistoimien vuoksi suon vedenpinta on nousussa ja runsaan ulkoilukäytön vuoksi polku mutaantuisi. Myös Messiläntien vierestä suolle päin laskevaa rinnepolkua kunnostetaan turvallisemmaksi ja suojataan eroosiolta.

Ulkoilijoiden turvallisuuden ja kunnostustöiden sujuvuuden vuoksi polun osuus suljetaan käyttäjiltä työmaan ajaksi. Muu osa reittiä on käytössä, mutta kierrä suo jotain muuta kautta. Sulku koskee kaikkia käyttäjiä, niin jalkaisin kuin pyörällä liikkuvia.

Lisätietoja