Hyppää sisältöön

Kymijärven jäälle haetaan moottorikäyttöisten ajoneuvojen kieltoa – ei koskisi työajoja

Rakennus- ja ympäristölupalautakunta päätti esittää ELY-keskukselle moottorikäyttöisten ajoneuvojen ajokieltoa Kymijärven jäälle. Osa järvestä on ollut kieltoaluetta jo aiemmin. Kielto ei koske viranomaisia, ammatinharjoittajia tai latuverkon ja ulkoilureittien kunnossapitoa.

Koko Kymijärveä koskevaa kieltoa haetaan toistaiseksi voimassa olevaksi. Kielto ei koske poliisin, palolaitoksen tai sairaankuljetuksen virkatehtäviä, ammattikalastajia, metsätaloustöitä tai latuverkon ja muiden yleisessä käytössä olevien ulkoilureittien kunnossapitoa ja hoitamista. Myös yksityishenkilöiden tekemä yleishyödyllinen ajo moottoriajoneuvoilla on sallittua, muun muassa latujen tekemiseksi, mutta siihen pitää jatkossa hakea toimintalupa Lahden kaupungilta. Luvan hakuohjeet kerrotaan myöhemmin.

Kymijärven rannalla on runsaasti vakituista asutusta, joille voi aiheutua meluhaittaa moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla ajamisesta. Jäällä ajaminen aiheuttaa haittaa myös muille liikkujille ja heikentää järven jäällä liikkumisen turvallisuutta.

Järven länsiosassa moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla ajaminen on jo kielletty.

Rakennus- ja ympäristölupalautakunnan asialista 6.2.

Uutista päivitetty 23.2.2024 klo 10:37. Tarkennettu uutista yksityishenkilöiden yleishyödyllisen ajon osalta ja lisätty tieto toimintaluvasta.

Lisätietoja