Hyppää sisältöön

Lahden alueen ravintoloissa valvottiin jäähdytetyn riisin laatua

Riisinäytteiden mikrobiologinen laatu todettiin pääosin hyväksi. Näytteenoton lisäksi elintarviketoimijoita opastettiin oikeista ja riittävistä jäähdytysmenetelmistä ja omavalvonnasta. Valvontaa tehtiin 18 tarjoilupaikassa.

Lahden kaupungin ympäristöterveys toteutti loppuvuonna 2023 näytteenottoprojektin jäähdytetyn riisin mikrobiologien laadun selvittämiseksi. Näytteitä otettiin 18 tarjoilupaikassa Lahden alueella. Jäähdytetystä riisistä tutkittiin aerobiset mikrobit, enterobakteerit ja Bacillus cereus. Mikrobien esiintyminen ja mikrobimäärät kertovat riisin mikrobiologisesta laadusta.

Näytteenottoprojektin tulokset

Riisinäytteiden mikrobiologinen laatu todettiin pääosin hyväksi. Omavalvonnassa todettiin kuitenkin yleisesti puutteita jäähdyttämisen varmistamisessa. Keitetyn riisin jäähdytyksen onnistumista ei varmennettu lämpötilamittauksilla, minkä vuoksi tarkastustulokset jakautuivat Oiva-arviointeina seuraavasti: oivallista (28 %), hyvä (33 %) ja korjattavaa (39 %).

Valvontaprojektin perusteella toimijat tarvitsevat jatkossakin opastusta ja neuvontaa lämpötilanhallinnasta sekä omavalvontakirjauksista. Jäädytyksen onnistumista seurattiin säännöllisesti vain kolmasosassa tarjoilupaikkoja. Hyviä mikrobiologisia tuloksia edistivät riisin helppo jäähdytettävyys ja jäähdytettävän riisin vähäinen määrä.

Hyvällä valvonnalla ja ohjauksella vahvistetaan toimijan osaamista, parannetaan elintarviketurvallisuutta ja ennaltaehkäistään ruokamyrkytyksiä.

Ole tarkkana riisin käsittelyssä

Riisi voi aiheuttaa herkästi ruokamyrkytyksen, jos riisin kypsennyksessä, jäähdytyksessä, säilytyksessä, kuumennuksessa, käsittelyä ja tarjoilussa ei olla riittävän tarkkana. Kuivatussa riisissä voi olla Bacillus cereus -bakteereita itiömuodossaan. Jos riisiä säilytetään keittämisen jälkeen väärässä lämpötilassa liian pitkään, itiöt voivat herätä eli itää, ja ruokamyrkytysriski kasvaa.

Mikrobit voivat löytää tiensä kypsennetyn riisin joukkoon myös likaisten työvälineiden tai käsien välityksellä. Käsittelyhygieniasta ja ruoan mikrobiologisesta laadusta kertovat muun muassaenterobakteerit ja aerobiset mikrobit yleisesti elintarvikkeissa.

Lisätietoja