Hyppää sisältöön

Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuudet

Koronatilanteen takia itsenäisyyspäivän perinteiset juhlallisuudet välitetään tänä vuonna verkkolähetyksinä. Liity seuraan sunnuntaina 6.12. klo 10-16.

Klo 10.00 Jumalanpalvelus Ristinkirkolta

Saarna ja liturgia Anna Kuru, esirukous Pauli Pietiläinen, urkuri Anna-Maija Virtanen, kanttori Marjukka Liimatainen, musiikissa Minnea ja Amanda Mustonen sekä Mäen perheen lapset, Raamatun teksti Pekka Timonen.

Ohita upotus

Klo 11.10 Kunnianosoitus Ristinkirkon sankarihaudoilla

Ristinkirkon urkuri Anna-Maija Virtanen ja kanttori Marjukka Liimatainen, Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Hannu Rahkosen puhe. Seppeltenlasku sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden muistomerkeille.

Ristinkirkon sankarihautausmaalla suoritetun seppeltenlaskun lisäksi seppelepartiot ovat suorittaneet kunnianosoitukset seuraavilla kohteilla: Vapauden patsas kaupungintalon puistossa, Suomen marsalkka Mannerheimin patsas, Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki Hennalassa ja Levon hautausmaan sankarihauta.

Ohita upotus

Klo 12.00 Lahden kaupungin itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla

Itsenäistä Suomea juhlistetaan uudella ja turvallisella tavalla verkossa. Tämän vuoden itsenäisyyspäivän koko perheen kansalaisjuhla kulkee teemalla Aikamme erilainen. Juhlapuhujana ympäristöpääkaupunkihankkeen johtaja Milla Bruneau. Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hannu Rahkonen lausuu kaupungin tervehdyksen. Juhlassa esiintyvät Lahden Nuorisoteatteri, Lahti Brass Quintet, Lahden Tanssiopiston tanssijat Milla Airiainen ja Nuppu Saari sekä laulaja Elina Ruti.

Juhla lähetetään Sibeliustalolta. Kesto n. 45 min.

Ohita upotus

Klo 15.00 Sinfonia Lahden itsenäisyyspäivän juhlakonsertti

Dima Slobodeniouk, kapellimestari
Jean Sibelius: Sinfonia nro 2
Jean Sibelius: Finlandia
Pacius (sov. Kajanus): Maamme

Konsertin kesto n. 1 h

Konsertti kuullaan myös Radio Voiman FM taajuuksilla: Lahti 98,6 mhz ja pohjoinen Päijät-Häme 94,9 mhz.

Ohita upotus