Hyppää sisältöön

Lahden kaupunginhallitus matkalle Grenobleen

Lahden kaupunginhallitus matkustaa 13.–16.9. vuoden 2022 Euroopan ympäristöpääkaupunkiin Grenobleen. Matkalla kaupunginhallituksen jäsenet tutustuvat paikalliseen yritys- ja yliopistoyhteistyöhön sekä ympäristötyöhön.

Lahti ja ranskalainen Grenoble ovat lähes samankokoisia kaupunkeja. Grenoblen alueella on mittava yritys- ja innovaatiotoiminnan verkosto ja paljon opiskelijoita. Lahdella on vastaavia tavoitteita.

Lahden kaupunginhallitus tutustuu Grenoblen vetovoimatekijöihin, alueen yritystoimintaan ja korkeakouluihin. Lisäksi kaupungit vaihtavat tietoa ympäristöratkaisuista ja erityisesti EU:n 100 ilmastoneutraalia ja älykästä kaupunkia -ohjelmasta. Kaupunginhallitus osallistuu konferenssiin, jossa kaupunkien edustajat jakavat kokemuksia kaupunkien kehittämisestä.

Matkalle osallistuu kaupunginhallituksen jäsenten ja kaupunginjohtajan lisäksi viranhaltijoita. Matkan kustannusarvio on noin 30 000 euroa.