Hyppää sisältöön

Lahden kaupunki sai Maakunnan Aktiivisin Työpaikka -palkinnon

Maakunnan Aktiivisin Työpaikka -palkinto luovutettiin lauantaina 18.2.2023 järjestetyssä Päijät-Hämeen Urheilugaalassa 2022.. Palkinto jaetaan valtakunnallisen Olympiakomitean ja Buusti360-ohjelman Suomen Aktiivisin Työpaikka -kartoituksen tulosten pohjalta.

Palkinnon vastaanottivat liikuntapalveluvastaava Sanna Nurminen (vas.)  ja työhyvinvointivaltuutettu Tarja Virkki.

Maakunnan Aktiivisin Työpaikka -palkinnon myöntämisperusteissa todetaan, että ”Lahden kaupunki on panostanut viime vuosina henkilöstöliikunnan kehittämiseen merkittävästi,  ja toimialojen välistä yhteistyötä on tiivistetty. Henkilöstöliikunta on osa henkilöstöstrategiaa ja työhyvinvointisuunnitelmaa, ja toiminnalle on määritelty vastuuhenkilöt. Sekä esihenkilöitä että työhyvinvointiasiamiehiä tuetaan liikkumisen edistämiseksi työyksiköissä. Fyysisen aktiivisuuden ja hyvinvoinnin merkitys tunnistetaan tärkeänä osana henkilöstön työkykyä ja elämänlaatua, työilmapiiriä sekä työnantajakuvaa.” 

Maakunnan Aktiivisin Työpaikka -palkinto jaetaan valtakunnallisen Olympiakomitean ja Buusti360-ohjelman Suomen Aktiivisin Työpaikka -kartoituksen tulosten pohjalta. Tutkimustiedon pohjalta kehitetty kartoitus arvioi hyvän henkilöstöliikunnan käytännön toteutumista työyhteisössä, pisteyttäen tuloksen ja peilaten sitä valtakunnan keskitasoon. Kartoitukseen voi tutustua suomenaktiivisintyopaikka.fi -sivustolla.

Lahden kaupunki on yli 3500 henkilön organisaationa Päijät-Hämeen toiseksi suurin työantaja. Kaupunki vastaa lakisääteisten sivistys-, hyvinvointi- ja teknisten palveluiden ja olosuhteiden tuottamisesta. Palvelualueita kolme: konsernihallinto ja kaupunkiympäristön palvelualue sekä suurin, sivistyksen palvelualue, johon kuuluvat erityisesti opetus- ja kasvatushenkilöstö. Toimipisteitä on ympäri kaupunkia.

Lisätiedot

Sivistyksen palvelualue liikuntapalvelut
Sanna Nurminen, liikuntapalveluvastaava, puh. 040 702 9236