Hyppää sisältöön

Lahden kumppanuuspöytien uudelle toimintakaudelle haetaan jäseniä

Yhteistyötä, osallisuutta, vuorovaikutusta – asukkaiden lähivaikuttamista Lahdessa.

Lahden kaupunki perusti vuonna 2021 neljä alueellista kumppanuuspöytää edistämään asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja osallistumista kaupungin kehittämiseen. Uudelle jäsenkaudelle 1.6.2023 – 31.5.2025 haetaan yhteistyökykyisiä ja paikallistoiminnasta kiinnostuneita lahtelaisia. Kumppanuuspöytien alueet ovat eteläinen/läntinen, itäinen, pohjoinen ja keskustan alue.

Kumppanuuspöytiin haetaan kumppaneita alueiden asukkaista sekä kullakin alueella toimivista yhdistyksistä, oppilaitoksista, yrityksistä ja muista yhteisöistä. Jäsenpaikat ovat kuitenkin henkilökohtaisia. Myös kaupungin luottamushenkilöt voivat hakea oman asuinalueensa pöytään. Kuhunkin kumppanuuspöytään valitaan 15 jäsentä ja varajäsentä. Kaupunginhallitus päättää kumppanuuspöytien jäsenistöt keväällä 2023.

Jäsenhaku on avoinna 16.1.- 28.2. välisenä aikana sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.lahti.fi/kumppanuuspoydat.

Kumppanuuspöydät edistävät paikallista toimintaa esimerkiksi tukemalla alueensa tapahtumia ja yhteisöjen tempauksia, lisäämällä vuoropuhelua Kerro Pois! -tilaisuuksia sekä vaikuttavat alueidensa kehittämiseen. Ne voivat antaa lausuntoja omaa aluettaan koskevista merkittävistä suunnitelmista, tehdä esityksiä oman alueensa palveluiden kehittämiseksi sekä ottaa kantaa palveluiden toimivuuteen. Kumppanuuspöydät tukevat alueen yhteisöllisyyttä ja viihtyisyyttä järjestämällä tapahtumia myös itse tai yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa.

Lue lisää kumppanuuspöydistä

Lisätietoja