Lahtelaiset ehdottivat alkuvuodesta yli 900 ideaa kaupungin kehittämiseksi. Kaupungin asiantuntijat ovat arvioineet kaikki ideat ja osaa on kehitetty yhdessä asukkaiden kanssa. Äänestystä varten joitain ideoita on yhdistelty ja muokattu, jotta ne olisivat kaupungin toteutettavissa. Äänestykseen valikoitui 162 ehdotusta eri puolilta kaupunkia.
Ideoita äänestetään omalahti.fi -sivustolla. Alle 13-vuotiaat äänestävät tietoturvasyistä paperilomakkeella. Äänestykseen saa opastusta ja paperilomakkeella voi äänestää myös Palvelutorilla sekä Lahden kirjastoissa. Äänestää voi vain kerran.
Äänestettävät ideat on jaettu eteläiselle, itäiselle, pohjoiselle ja keskustan alueelle sekä koko kaupunkia koskeviin ideoihin. Yhteensä asukkaiden ideoiden toteuttamiseen on varattu 200 000 euroa. Jokaisella alueella voi äänestää enintään 40 000 euron edestä. Kaupunki toteuttaa äänestyksessä menestyneet ideat vuonna 2026.
Annoitko ideasi tai äänestitkö Lahden osallistuvassa budjetoinnissa? Vastaa palautekyselyyn omalahti.fi -sivustolla 12.5.–17.6. välisenä aikana, voit voittaa 50 euron arvoisen lahjakortin kulttuuripalveluihin.
Sinun Lahtesi, anna äänesi.
Äänestä ideoita omalahti-sivustolla 12.5. alkaenLisätietoja
-
Tia Mäkinen
Osallisuuskoordinaattori
-
Sanna Virta
Osallisuuskoordinaattori