Lahden kaupunki onnittelee Vuoden lahtelaisia yrittäjiä.
– Menestyvät yritykset vahvistavat koko Lahtea. Ne tarjoavat työpaikkoja, tuottavat palveluja ja investoivat alueelle. On tärkeää, että erilaisten yrittäjien työtä ja saavutuksia tuodaan näkyvästi esiin, elinkeinopäällikkö Miikka Venäläinen sanoo.
Pitkäjänteistä kasvua ja vahvaa yrittäjyyttä
Lahdessa vuonna 2002 perustettu Gymstick International Oy valmistaa ja jakelee kuntoilu- ja urheiluvälineitä ammattiurheilijoille ja kuntoilijoille. Oman tuotevalikoimansa lisäksi yritys edustaa Suomessa useita kansainvälisiä tuotemerkkejä. Yritys työllistää 31 henkilöä.
Valintaraadin mukaan palkinto on tunnustus pitkään toimineelle ja kansainvälisesti tunnetulle brändille, joka on laajentunut yhdestä tuotteesta laajaksi tuoteperheeksi ja jonka kasvu ja tulos ovat erinomaisia.
Lahden Nastolassa vuonna 2019 perustettu palvelutaksi Tolsa Oy tarjoaa taksipalveluja ja henkilökuljetuksia, kuten Kela-, sote- ja koulukuljetuksia.
Valintaraati palkitsi yrittäjän, joka on kasvattanut yrityksensä liikevaihtoa vuosittain asiakaslähtöisellä toimintatavalla ja laadukkaalla palvelulla taksialan muutoksista huolimatta.
Lahden Yrittäjät ja Nastolan Yrittäjät julkaisivat perinteiset Vuoden Yrittäjä -valintansa valtakunnallisena Yrittäjän päivänä 5. syyskuuta.
Lue lisää Päijät-Hämeen Yrittäjien uutisesta