Hyppää sisältöön

Lahden seudun ympäristökatsaus vuodesta 2019 julkaistu

Ympäristön tilan seuranta kertoo pitkäjänteisestä työstä ja näyttää enimmäkseen positiivista suuntaa. Alla Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sirkku Hildenin julkistuspuhe Maailman ympäristöpäivälle.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sirkku Hildénin Lahden seudun ympäristökatsauksen julkistuspuhe Lahden kauppatorilta. Ohita upotus: Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sirkku Hildénin Lahden seudun ympäristökatsauksen julkistuspuhe Lahden kauppatorilta.

​Hollolan ja Lahden yhteinen ympäristökatsaus kokoaa ja välittää valittujen mittareiden avulla tietoa alueen ympäristön tilasta sekä mihin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin toimet vastaavat. Ympäristömittareiden ja -toimien lisäksi Ympäristökatsauksessa 2019 on nostettu esiin tulevaisuuden suunnitelmia ja haasteita.

Vuodesta 2019 nostettavia positiivisia asioita ovat Lahden EU komissiolta saama tunnustus Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuodelle 2021 sekä Hollolan ilmastotoimien terävöityminen. Energiantuotannon ja teollisuuden CO2-päästöt ovat alentuneet. Myös suojellun alueen osuus kuntien pinta-alasta sekä suojeltujen tonttien ja rakennusten määrät ovat hieman nousseet. Huonoon tilaan luokiteltujen pohjavesialueiden osuus on loivassa laskusuunnassa, samoin vesistöjen kunnossa on parantumista tapahtunut.

Autoistuminen kuitenkin jatkaa kasvuaan ja myös asuntoja on kaavoitettu paljon melualueille, vaikka melusuunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteutumisaste on vasta 12 %.

Lahden seudun ympäristökatsaus 2019 suomeksi PDF

Lahti Region Environmental Review 2019 in English PDF

Lahden seudun ympäristön tilan seurantaan ja mm.aiempiin ympäristökatsauksiin voi tutustua sivuilta: https://www.lahti.fi/palvelut/luonto-ja-ymparisto/ympariston-tila.

Lisätietoja

kestävän kehityksen koordinaattori Eira Rosberg puh. o44 41634 99.