Hyppää sisältöön

Lahden vesistöt ja jokiluonto avautuvat melojille vedenpinnan tasolta

Kunnostetut melontareitit tarjoavat muutaman tunnin retkiä tai jopa 60 kilometrin vaelluksen.
Kuva: Tommi Mattila / Lahden kaupunki

Lahtelaisille avautuu entistä monipuolisempi pääsy vesiluontoon, kun Kymenkäänteen ja Porvoonjoen melontareittejä on kunnostettu turvallisemmiksi ja helpommin saavutettaviksi.

Kymenkäänteen reitti alkaa Lahden Kymijärveltä ja kulkee pienten jokien ja järvien kautta Arrajärvelle. Matkaa voi jatkaa Vuolenkoskelle tai Iitin keskustan suuntaan. Reitin pituus on määränpään mukaan 40–60 kilometriä.

– Reitillä on muutamia matalia jokiosuuksia ja joitakin siirtymiä, jolloin kanoottia täytyy kantaa. Saatavilla on myös kuljetuskärryjä edullisesti, vinkkaa jokimelontareittien kunnostushankkeen koordinaattori Arto Virtanen.

Porvoonjoen melontareitti kulkee Lahden Hennalasta Porvoon vanhaankaupunkiin, yhteensä 95 kilometriä. Reitiltä on kunnostettu 12 kilometrin osuus Luhdanjoen lintutornin ja Miekkiön sillan välille.

– Porvoonjokea voi lähteä melomaan jo esimerkiksi Luhtikylän Tuorakasta ja meloa ensimmäiset 15 kilometriä tulvaniittyä pitkin Luhdanjoen lintutornille ja jatkaa siitä kohti Lahden Hennalaa, jonne on matkaa lintutornilta noin kahdeksan kilometriä.

– Porvoonjoen reitillä on muutamin paikoin virtaavia kivikkoisia osuuksia, mutta niistä pääsee melomalla, Virtanen sanoo.

Melontareiteiltä on raivattu jokiuomia peittävää puustoa ja pensaikkoa, ja niiden varrelle on rakennettu uusia rantautumispaikkoja, opasteita ja taukopaikkoja. Parannusten ansiosta melontaretken suunnittelu ja toteuttaminen on aiempaa helpompaa niin ensikertalaisille kuin kokeneemmillekin melojille.

Päijät-Hämeen jokimelontareittien kunnostushankkeen toteutti Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU). Hankkeen rahoittivat Kaakkois-Suomen Elinvoimakeskuksen maaseuturahasto, Lahden kaupunki sekä Hollolan ja Kärkölän kunnat.

Porvoonjoen jokiuoma on auki ja melottavissa. Nousu – ja laskupaikat ja opasteet Porvoonjoelle valmistuvat lokakuun loppuun mennessä.

Ohjeita retkimelojalle

  • Melo vain olosuhteissa, jotka hallitset.
  • Tarkista sää ja huomioi veden kylmyys.
  • Pidä puhelin ladattuna ja suojattuna.
  • Vie roskat mukanasi.
  • Hyödynnä karttasovelluksia tai ota kuva reittikartasta.
Tutustu Lahden seudun melontareitteihin (VisitLahti.fi)

Teksti: Anu-Liisa Rönkä

Artikkeli on julkaistu alun perin Kaupunkilainen-lehdessä.

Lue muut Kaupunkilaisen jutut