Hyppää sisältöön

Lahden yhdistyksiltä ja yhteisöiltä kerätään tietoa häiriötilanteisiin varautumista varten

Lahden kaupunki kartoittaa, millaista osaamista ja resursseja yhdistyksillä ja yhteisöillä on häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa toimimiseen. Verkkokyselyyn pyydetään vastauksia 31.12.2026 mennessä. Tietoja hyödynnetään yhteisöjen varautumisen mallin kehittämisessä sekä kaupungin, viranomaisten ja yhteisöjen yhteistyössä.
Ihmisiä ja talo
Kuvaaja: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki

Lahden kaupunki aloitti keväällä 2026 yhteisöjen varautumisen mallin kehittämisen. Tavoitteena on tukea Lahden kaupungin valmiustyötä, tunnistaa asukkaiden ja yhteisöjen roolia kokonaisturvallisuuden toimijoina sekä tiivistää kaupungin ja yhteisöjen yhteistyötä varautumisessa. Malli täydentää Lahden valmiussuunnitelmaa.

Mallissa huomioidaan Lahden suuralueiden, kylien ja kortteleiden omaleimaisuus ja eroavaisuudet.
– Yhteisöillä on paljon osaamista, auttamishalua, tiloja ja resursseja, joita pyritään nyt tunnistamaan. Osaaminen voi liittyä esimerkiksi ruokahuoltoon, henkisen tuen antamiseen, organisointiin tai erilaisiin kädentaitoihin, Lahden kaupungin turvallisuuspäällikkö Antti Prepula kertoo.

Kyselyllä kartoitetaan yhteisöjen osaamista ja resursseja

Kaupunki on avannut yhdistyksille ja yhteisöille verkkokyselyn, jolla kerätään tietoa kaupungin ja viranomaisten työn tueksi. Kyselyllä selvitetään millaista yhteisöjen osaamista ja resursseja voitaisiin hyödyntää kunnan tai viranomaisten apuna mahdollisissa häiriötilanteissa tai poikkeusoloissa.

Kysely on tarkoitettu erilaisille yhteisöille, järjestöille, vapaaehtoistoimijoille ja järjestäytyneille asukasryhmille. Kyselyyn voi vastata yhdistyksen nimenkirjoitusoikeuden omaava henkilö, hallituksen jäsen tai järjestäytyneen ryhmän vastuuedustaja. Vastauksia kyselyyn toivotaan 31.12.2026 mennessä.

Kerättyjä tietoja käytetään yhteisöjen varautumisen mallin kehittämiseen sekä järjestöyhteistyön tiivistämiseen. Tietoa yhteisöjen osaamisesta ja resursseista on kerätty aiemmin Lahden itäisen ja pohjoisen alueen yhdistysilloissa.

Yhteisöt vahvistavat kokonaisturvallisuutta

Yhteisöillä on keskeinen rooli turvallisuuskulttuurin ja luottamuksen vahvistamisessa, asukkaiden aktivoimisessa ja heidän turvallisuustarpeidensa välittämisessä päättäjille.  Yhteisöt voivat myös koordinoida vapaaehtoistoimintaa viranomaisten tukena, tuottaa erityisosaamista sekä osallistua tilannekuvan muodostamiseen.

Häiriötilanteissa myös yhteisöihin kuulumattomien auttamishalu kanavoidaan vakiintuneiden yhteistyöjärjestöjen kautta. Yhteisöt edistävät osallisuutta, tarjoavat ehkäisevää toimintaa ja koulutusta sekä toimivat tärkeinä tiedonvälittäjinä. Uskonnollisilla yhteisöillä on erityinen rooli henkisen kriisinkestävyyden tukemisessa.
– Kiitämme yhteisöjä tietojen jakamisesta ja siitä, että olette mukana vahvistamassa Lahden kokonaisturvallisuutta, Prepula sanoo.

Yhteisöjen varautumisen mallin kehittämistyössä on mukana Päijänne-Leader ry:n Yhdessä turvallisuuden ja osallisuuden vahvistamiseksi -hanke vuosina 2026–2027. Lahden kaupunki tekee yhteistyötä myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueen viranomaisten ja muiden varautumiseen liittyvien toimijoiden kanssa.

Vastaa kyselyyn tästä linkistä.

Lisätiedot