Hyppää sisältöön

Lahdessa voi asua maalla melkein keskustassa

Sara Tala-Kujalan ja Niko Kujalan kohta kolmilapsinen perhe on opiskeluvuosien jälkeen juurtunut puutaloalueelle aivan Lahden matkakeskuksen eteläpuolelle. Anttilanmäen-Kittelän kaupunginosa on kuin kylä, josta löytyy jopa kielikylpypäiväkoti ja -koulu.
Anttilanmäen asuinalueella on viehättäviä koteja

Anttilanmäki valittiin vuoden päijäthämäläiseksi kyläksi vuodeksi 2020. Perusteina olivat mm. suositut kyläjuhlat ja vanhan puutaloalueen säilyttäminen rakennushistoriallisesti arvokkaana kokonaisuutena. Aktiivinen asukasyhdistys on luonut kiertotaloussuunnitelman ja ottanut kantaa puisto- ja viheralueiden hoitoon, kaunista kuusiaitaa uhanneeseen pyörätien levennykseen ja saanut kaupungin rakentamaan turvallisen pihakadun.

Kujalan perheen puutalo sijaitsee Kittelän puolella ja on rakennettu 1990-luvun alussa. Se kuitenkin sopii hyvin riviin vanhempien naapureidensa kanssa. Upeat vanhat puut, pensaat ja perennat kukoistavat kaikissa pihoissa, joista monet on perustettu jo yli sata vuotta sitten.

Harvinaisen tiivis kaupunginosa houkuttaa pitämään taloista huolta ja säilyttämään ne suvussa. Sara Tala-Kujala asui talossa jo lapsena, ja pariskunta osti sen kolme vuotta sitten Saran vanhemmilta.

– On ihana asua ”maalla” mutta melkein keskustassa, jossa palvelut ovat lähellä. Täällä on luontoa ja rauhaa ja kuitenkin aina leikki- ja lenkkiseuraa. Yritämme myös saada kaikkia mukaan asukasyhdistykseen, aktiivi Tala-Kujala sanoo.

Niko Kujala työskentelee it-asiantuntijana Helsingissä. Tällä hetkellä työt tehdään etänä mutta myös matkustaminen sujuu matkakeskuksesta, jonne kävelee alle kymmenessä minuutissa.

– Osa meidän kavereistakin käy töissä Helsingissä, ei se ole mitenkään mahdotonta, hän toteaa.

Tala-Kujala toimi aiemmin kaupan alalla, nyt hän odottaa kolmatta lasta ja on äitiyslomalla omasta ompelualan yrityksestä. Aadalla, 6, ja Ainolla, 4, on omassa pihassa leikkimökki, keinut ja tilaa leikeille myös ulkorakennuksen katoksessa. Kavereita löytyy lähitaloista ja puistoista, ja korona-aikaankin pihalla on voinut viettää syntymäpäiviä. Naapuruston isommat lapset voivat kulkea itsekseen turvallisella alueella.

Lassi Häkkinen
Anttilanmäen-Kittelän kaupunginosassa on luontoa ja rauhaa ja kuitenkin aina leikki- ja lenkkiseuraa.

Lapset pääsivät lähikouluun kielikylpyyn

Erityisesti vanhemmat arvostavat läheistä entistä Anttilanmäen koulua, johon muutama vuosi sitten perustettiin Svenska Gården, jossa toimivat ruotsinkielinen koulu ja päiväkoti. Perheen lapset päätettiin lähettää kielikylpyyn lähelle, vaikka kielitaustaa ei ole kotoa.

– Pieni Anttilanmäen koulu oli minun ja veljeni ensimmäinen koulu, johon oli mukava lähettää omat lapset. Myös ajatus kielikylvystä tuntui hyvältä. Muutama muukin perhe tältä alueelta on tehnyt saman ratkaisun, Tala-Kujala kertoo.

Harrastusten ja asioinnin myötä Kujalat liikkuvat muualla Lahdessa usein kävellen tai pyörällä. Kerinkallion metsä ja ulkoilualueet, Launeen perhepuisto ja jäähalli, Yli-Marolan kotieläinpiha ja Saksalan uimahalli ovat lähikohteita, samoin matkakeskuksessa sijaitseva Asemapäällikön kahvila ja Launeen isot liikekeskukset.

Pyöräilemään ja hiihtämään pääsee hyville väylille melkein kotiovelta, kuntosali on Uudenmaankadun toisella puolella. Tytöt käyvät balettitunneilla läheisessä Valo-liikekeskuksessa ja musiikkileikkikoulussa keskustassa.

Niko harrastaa jalkapalloa Kortteliliigassa, joka on lahtelainen erikoisuus. Vapaaehtoisista harrastejoukkueista ja -sarjoista koostuva liiga on tarjonnut useiden lajien pelimahdollisuuksia kaikenikäisille aikuisille jo vuodesta 1969. Koronatauon jälkeen pelit alkoivat taas kesäkuussa 2021.

Teksti: Ina Ruokolainen

Lue lisää lahtelaisten tarinoita asuinalueilta!

Aihealueet