Hyppää sisältöön

Lahtelaiset pääsevät jälleen vaikuttamaan yhteisten rahojen käyttöön osallistuvassa budjetoinnissa

Osallistuvan budjetoinnin eli osbun ideointivaihe alkaa 26. tammikuuta, jolloin kaikenikäiset lahtelaiset voivat esittää ideoita oman asuinalueensa tai koko kaupungin kehittämiseksi. Ideointiaikaa on 5.3. asti.
osbu-logo kuva

Ideoiden toteuttamiseen on varattu 200 000 euroa. Budjetti jakautuu viiteen yhtä suureen osaan eteläiselle/läntiselle, pohjoiselle, itäiselle, keskustan alueelle sekä koko kaupunkia koskeviin hankkeisiin. Ideoiden tulee olla kaupungin toteutettavissa enintään 40 000 eurolla per suuralue. Katso osallistuvan budjetoinnin aluejako tästä linkistä.

Ideoita toivotaan hyvinvointiin, yhteisöllisyyteen, ympäristöön sekä kestävyyteen liittyen. Kestävyysteemalla voi ehdottaa esimerkiksi jo olemassa olevien kohteiden kunnostamista tai korjaamista. Edellisen ideoi, kehitä, äänestä -kierroksen suosituin asukasidea oli Työtä nuorille, Lahti siistiksi –hanke, joka toteutettiin viime vuonna.

Robottipuhelimella saavutettavuutta ideointivaiheeseen

Osallistuvan budjetoinnin ideat jätetään kaupungin verkkosivulla. Idean voi jättää nyt myös soittamalla.

– Kokeilemme ensimmäistä kertaa robottipuhelinta ideointivaiheessa. Osbu-telefooni toimii koko ideointivaiheen ajan ja siihen voi jättää ideansa ääniviestinä. Robotti Lahtinen vastaa puheluihin ja ohjaa soittajaa eteenpäin. Toivomme, että idean jättäjä on miettinyt idealle nimen ja kuvauksen sekä mihin alueelle se sijoittuisi, ja mihin tämän vuoden teemoista se kuuluu. Kokeilulla halutaan parantaa osbun saavutettavuutta esimerkiksi seniori-ikäisten keskuudessa, joilta ei löydy älypuhelinta, kertoo osallisuuskoordinaattori Tia Mäkinen.

Läpinäkyvyyttä ideoiden arviointiin

Kaupungin asiantuntijat arvioivat ideoita kevään aikana. Ideointivaihetta on haluttu kehittää läpinäkyvämmäksi siten, että ehdotetut ideat sekä kaupungin asiantuntijoiden kommentit julkaistaan verkossa jo ideointiaikana, viimeistään 14.4. mennessä. Helmikuun aikana järjestetään myös useita ideointityöpajoja muun muassa lapsille, nuorille ja ikäihmisille.

Toteutettavissa olevia ideoita kehitetään yhdessä asukkaiden kanssa huhti-toukokuussa avoimissa työpajoissa. Äänestysvaiheessa 22.5.–11.6. kaikki lahtelaiset pääsevät äänestämään ideoita. Eniten ääniä saaneet ideat toteutetaan vuoden 2024 aikana.

Osbu on yhteinen asia

Osallistuvan budjetoinnin toteuttamisessa on mukana eri-ikäisiä vapaaehtoisia lahtelaisia, osbukummeja. Heidän tehtävänään on innostaa asukkaita mukaan sekä tukea tiedottamista eri vaiheissa. Osbukummit ovat myös mukana työpajoissa ja asukastilaisuuksissa.

Jätä ideasi 26.1.–5.3. verkkosivuilla lahti.fi/osbu tai soita osbu-telefooniin p. 045 490 6350. Palvelutorin Lahti-Piste sekä lähikirjastojen henkilöstö opastaa tarvittaessa idean jättämiseen. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kaksi 50 € arvoista lahjakorttia kaupungin kulttuuripalveluihin.

Lue lisää osbusta ja jätä ideasi