Hyppää sisältöön

Lahti kiilasi kymmenen kärkijoukkoon EK:n kuntarankingissa

Lahden seutu jatkaa vahvaa nousuaan 25 kaupunkiseudun vetovoimavertailussa.

Lahden seutu kipusi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tekemässä vertailussa sijalle 8. Vuonna 2021 Lahden seutu oli sijalla 11 ja 2019 sijalla 13. Kahden vuoden välein toteutettava Kuntaranking mittaa Suomen eri alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta.

– Lahden nousu ja vetovoima on näkynyt jo pidemmän aikaan useissa erilaisissa tutkimuksissa. Uskon, että positiiviseen vireeseen on vaikuttanut asemamme johtavana ympäristökaupunkina ja yliopistokaupunkina. Hyvästä vetovoimasta kertoo myös Fazerin aikomus sijoittaa uusi makeistehdas Lahteen, kaupunginjohtaja Pekka Timonen toteaa.

Alueen sijoitukseen vaikuttivat yritysten arvioissa erityisesti seuraavat tekijät: kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyys, oman alueen julkiset yrityspalvelut sekä osallistumismahdollisuus palveluiden tuottamiseen.

Tutkimuksen mukaan Lahti on nyt kaikilla osa-alueilla (elinkeinopolitiikka, kuntatalous, yrittäjyysaktiivisuus, sijainti, yritysilmasto) keskitasoa tai sitä parempi. Yritysten näkemykset kuntapäättäjien toiminnasta ovat myös aiempaa myönteisempiä.

– Yhteistyö alueen toimijoiden kesken on parantunut. Uskon, että myös se osaltaan on vaikuttanut sijoituksen jatkuvaan nousuun. Tästä on hyvä jatkaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tekemässä vertailussa hyödynnetään kahdentyyppistä aineistoa: yrityksille suunnattua kyselyä sekä aluekohtaisia kuntatalous- ja yrittäjyystilastoja.

Kuntaranking-kyselyyn vastasi tammikuussa 2023 yhteensä 2 193 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea. Vastaajat edustavat suomalaisia työnantajayrityksiä, joita on alle 85 000.

Tutkimuksen tulokset luettavissa kokonaan EK:n verkkosivuilla.