Hyppää sisältöön

Lahti kutsuu yhdistykset keskustelemaan ja vaikuttamaan

Yhdistysilta järjestetään tiistaina 12.10. klo 17.30- 19 verkossa Teamsin välityksellä ja on avoin kaikille Lahdessa toimiville yhdistyksille. 

Yhdistystilaisuuden teemoina ovat keväällä toteutetun yhdistyskyselyn tulokset, uudistetun Palvelutorin mahdollisuudet sekä ajankohtaiset asiat liittyen esim. kaupungin tilavarauksiin ja tapahtumiin. Lisäksi kerrotaan kuulumiset osallistuvasta budjetoinnista ja tänä syksynä aloittaneista alueellisista kumppanuuspöydistä.

Yhteisen osuuden jälkeen siirrytään toimialakohtaisiin pienryhmiin, joissa keskustellaan muun muassa kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön vuosikellosta.

Yhdistysiltaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Voit liittyä mukaan klo 17.15 lähtien.  Jos kohtaat teknisiä vaikeuksia, ota yhteys vuorovaikutussuunnittelija Justiina Niemiseen, p. 044 482 6489.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Teams osallistumislinkki

Kaupunki kehittää yhteistyötä yhdistysten kanssa

Kaupunki haluaa kehittää entistä parempaa ja avoimempaa yhteistyötä Lahden kaupungin ja yhdistysten välille. Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysturva ry:n hankkeen kanssa. Säännöllisesti järjestettävillä yhdistystilaisuuksilla halutaan lisätä vuoropuhelua yhdistysten ja kaupungin välille.

Lisätietoja