Hyppää sisältöön

Lahti paransi tulostaan kuntien imagotutkimuksessa

Lahti sai parhaan kokonaisarvion yrityspäättäjien kyselyssä kymmeneen vuoteen.
Lahden hyppyrimäet ja stadion ilmasta kuvattuna aamuauringossa

Lahti on parantanut sijoitustaan yritysten toimintaympäristönä Taloustutkimuksen tekemässä Kuntien imago 2022 -kyselyssä. Kyselyssä oli mukana 36 Suomen suurinta kuntaa. Vastaajia oli lähes 2 000.

Lahden kokonaisvaikutelma parani yrityspäättäjien mielestä mukana olleiden kaupunkien vertailussa eniten. Kun Lahti oli viime vuonna 36 kaupungin joukossa sijalla 30, niin nyt kokonaisvaikutelma Lahdesta oli 18. paras.

Muun muassa yrittäjämyönteisyys, kaavoitus ja työvoiman saatavuudesta annetut palautteet ovat kohentuneet reilusti Lahdessa.

– Lahden nousu ja hyvä vire näkyy jo useissa erilaisissa tutkimuksissa. Täytyy mennä todella monta vuotta taaksepäin, kun viimeksi yli puolet Lahden yrityspäättäjistä antoi kotikaupungilleen kouluarvosanaksi 8 tai paremman. Tästä on hyvä jatkaa, kaupunginjohtaja Pekka Timonen toteaa.

– Lahden tahtotila on jo vuosia ollut yritysmyönteinen ja se näkyy myös kaupungin panostuksina yritysten elinvoiman tukemiseen. Yrityspalvelusetelit pk-yrityksille ja sijoittautumispalvelut suurille yrityksille ovat esimerkkejä elinkeinomyönteisyydestä. Lahti on hieno kaupunki yrittää, Lahden Yrittäjien puheenjohtaja Tiina Rantala sanoo.

Myös seudullinen yhteistyö on vastaajien mukaan parantunut.

– Teimme paljon seudullista yhteistyötä esimerkiksi Fazerin sijoittautumispäätöksen myötä. Uskon myös, että Lahden yliopistostatus näkyy kaiken kaikkiaan nousujohteisissa vastauksissa, Lahden elinvoimajohtaja Markus Lankinen arvelee.

Myös suositteluindeksin (NPS) osalta kehityssuunta on oikea. Suositteluindeksi tarkoittaa sitä, kuinka mielellään yrityspäättäjä suosittelisi Lahtea toiselle yritykselle sijoituspaikkana. Lahti nousi suositteluindeksin perusteella kuuden kärkijoukkoon Suomen yli 50 000 asukkaan kaupungeista.

– Töitä on vielä tehtävänä paljon. On esimerkiksi mietittävä, miten yrityspäättäjiä voisi aktivoida kertomaan kotikaupungista ja sen liiketoimintamahdollisuuksista asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen, Lankinen jatkaa.

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy on myös parantanut sijoitustaan kyselyssä, ja innovaatioiden tukeminen on saanut aiempaa paremmat pisteet.