Hyppää sisältöön

Lahti selvittää työntekijöiden työterveyshuollon järjestämistä jatkossa

Työterveys Wellamo tuottaa laajasti työterveyshuollon palveluja Päijät-Hämeen alueen kunnille, hyvinvointialueelle ja koulutuskuntayhtymälle. Yhtiö on julkisomisteinen. Päijät-Hämeen Hyvinvointialue esittää aluehallitukselleen henkilöstön työterveyshuoltopalvelujen kilpailuttamista.

Hyvinvointialue on Työterveys Wellamon suurin asiakas, joten päätös kilpailuttamisesta merkitsee todennäköisesti Wellamon liikevaihdon ja toimintaedellytysten merkittävää supistumista.

Lahden kaupunki on arvioinut tilannetta ja harkitsee oman henkilöstönsä työterveyshuollon palvelujen kilpailuttamista. Muut Työterveys Wellamon omistajat tekevät omat ratkaisunsa, mutta yhtiön toiminta päättyy, mikäli nykyiset asiakkaat siirtyvät laajasti yksityisen sektorin palvelujen käyttäjäksi. Tämän hetken arvion mukaan yhtiön toiminta voi päättyä vuoden 2024 aikana.

Konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen kertoo, että Työterveys Wellamon henkilöstöä on informoitu tilanteesta. Yhtiössä työskentelee monipuolisissa tehtävissä noin 80 alan ammattilaista.

Lisätiedot

Lahden kaupunki
konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen, p. 050 556 9815

 

Linkki Päijät-Hämeen hyvinvointialueen verkkosivun uutiseen 16.8.2023: Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hallitus käsittelee työterveyshuollon palvelujen uudelleenkilpailutusta