Hyppää sisältöön

Lapsen oikeuksien viikolla vietetään tanssiaisia ja tutustutaan vanhempien työpaikkaan

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 20.–26.11. Tämän vuoden teemana on lapsen oikeus hyvinvointiin.

Lapsen oikeuksien viikko edistää YK:n lapsen oikeuksien tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Viime vuosina hyvinvointia ovat kuormittaneet peräkkäiset kriisit, kuten koronapandemia ja Ukrainan sota. Teemavalinnalla muistutetaan velvollisuudesta turvata lasten kasvu ja vahvistaa nuorten ja lasten hyvinvointia.

Viikko käynnistyy liputtaen, tanssien ja Palvelutorilla lapsiperheiden tapahtumassa

Maanantaina 20.11. vietetään Lapsen oikeuksien virallista liputuspäivää. Juhlimme myös Lapsen oikeuksien päivää tanssiaisten merkeissä Sibeliustalon Metsähallissa. Tansseja tahdittaa orkesteri Möröt. Kutsu tanssiaisiin on lähetetty varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen piirissä oleville lapsille ja tilaisuuteen on ollut ennakkoilmoittautuminen. Vanhemmat ja läheiset voivat seurata tanssiaisia Metsähallin parvelta.

Lahden lapsiperheiden kohtaamispaikkaverkosto järjestää yhteistyökumppaneineen Lapsen oikeuksien päivän tapahtuman maanantaina 20.11. klo 1518 Lahden Palvelutorilla, Kauppakeskus Trion 2. kerroksessa.  Luvassa koko perheen, maksuton tapahtuma ja paljon ohjelmaa, muun muassa tenavadisco, Taikuri Luttinen, musiikkiteatteriesiintyjä Tuuli Paasolainen ja Hinni-Hiiren omaoma -päivän vähäsanainen interaktiivinen musiikkiteatteriesitys, sekä rentoutushetket.

Tapahtumassa myös kasvomaalausta, onnenpyörä, ongintaa, prinsessa- ja prinssikruunujen askartelupiste, mocktail-maistiaiset, ilmapalloja. Tapahtumassa mahdollisuus myös kohdata lahtelaisia lapsiperhetoimijoita ja tutustua monipuoliseen palvelutarjontaan.

Kauppakeskus Triossa sijaitsevalla Lahden Palvelutorilla järjestetään Lapsen oikeuksien viikon yleisötapahtuma, minkä järjestävät yhdessä MLL Lahden yhdistys, Perhetupa, Lahden ensi- ja turvakotiyhdistys, Lahden diakonialaitos, Lahden seurakunnat, Lahden kaupungin avoin varhaiskasvatus, PäijätHA, eli Lahden lapsiperheiden kohtaamispaikkaverkosto.

Päiväkodeissa yhteistä tekemistä lasten toiveiden mukaan

Rakokiven päiväkodissa Pihkatassujen ryhmässä lapset saivat toivoa ja suunnitella Lasten oikeuksien viikon ohjelman. Mukkulan päiväkodissa puolestaan nautitaan koko talon lauluhetkestä.

Efektin kulttuurivierailukiertue kouluissa ja päiväkodeissa jatkuu ohjelman mukaan. Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. julkaistaan ensi vuoden Lahden Lasten Talvikarnevaalien 27.1.–11.2.2024 ohjelmisto teemalla Kummallinen talvi.

Kulttuuria ja tekemistä koko perheelle

Keskiviikkona 22.11. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa järjestetään kaikille museovieraille avoin taidepaja pajatila Kummassa klo 18–20. Non stop –pajaan voi tulla liukuvasti paja-aikana. Taidepaja sopii kaikenikäisille, pienet lapset voivat osallistua aikuisen seurassa. Osallistuminen museon pääsylipulla, vapaa pääsy alle 18-vuotiaille. Tule tekemään oma teoksesi!

Lahden museot järjestää Hiihtomuseossa lauantaina 25.11. klo 12 alkaen Jusu Jäniksen lastenkierroksen. Kierrokselle on vapaa pääsy.

Lapset mukaan töihin 24.11.

Perjantaina 24.11. vietetään Lapsen oikeuksien viikkoon kuuluvaa Lapsi mukaan töihin -päivää. Tällöin vanhemmat voivat tuoda lapsensa tutustumaan työpaikkaansa. Lapset ovat tervetulleita myös Lahden kaupungin työpaikoille ja työntekijöitä kannustetaan mahdollisuuksien mukaan osallistumaan päivään. Päivästä on muodostunut jo perinne esimerkiksi Lahden kaupungintalolla, jossa lapsille järjestetään myös ohjelmaa vanhemman työhön tutustumisen ohessa.

Lisätietoja

Lapsi mukaan töihin päivä Lahden kaupungintalolla, viestinnän asiantuntija Ilona Reiniharju, 050 559 4005

Lasten tanssiaiset Sibeliustalolla, Maija Turja-Harjula, Villa Piiparin päiväkodinjohtaja, 050 398 5798

Lapsen oikeuksien päivän tapahtumasta, Mannerheimin lastensuojeluliiton Lahden yhdistys MLL

 

Uutiseen päivitetty 17.11. Hiihtomuseon lastenkierros.