Hyppää sisältöön

Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan torstai-iltana

Lahden eteläisen kehätien Liipolan tunnelissa järjestetään pelastusharjoitus 26.8.2021 klo 19–23, jonka aikana Liipolan ja Patomäen tunnelit ovat suljettuna liikenteeltä. Liikenne ohjataan sulun ajan kiertoreitille.

Pelastusharjoituksissa mm. pelastus- poliisi- ja tieviranomaiset harjoittelevat pelastamista ja keskinäistä yhteistoimintaa mahdollisten tunnelissa tapahtuvien onnettomuuksien varalta. Harjoitustilanne rakennetaan mahdollisimman todenmukaiseksi onnettomuustilanteen ja pelastusreittien osalta.

Harjoituksen onnistumisen ja muun liikenteen toiminnan varmistamiseksi Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan molempiin ajosuuntiin ja liikenne ohjataan kiertoreitille. Liikennettä ohjataan opastein ja kiinteiden sulkujen avulla.

Lue tarkemmin Hämeen ELY-keskuksen verkkosivuilta

Aihealueet