Hyppää sisältöön

Maahanmuuttojen määrä ennätyssuuri Lahdessa vuonna 2023

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Lahden kaupungin väkiluku oli joulukuun 2023 lopussa 120 700. Kaupungin väkiluku kasvoi vuoden 2023 aikana 525 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 1 223 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 657 vähemmän kuin kuolleita.

Syntyvyys laski ennätyslukemiin

Joulukuun ennakkotilaston mukaan vuonna 2023 Lahdessa syntyi 816 lasta, mikä on 90 lasta vähemmän kuin vuonna 2022. Myös syntyvyys laski edellisvuodesta. Ennakollinen kokonaishedelmällisyysluku oli 1,26 vuonna 2023, kun kalenterivuonna 2022 se oli 1,32. Luku on mittaushistorian alhaisin, toista vuotta peräkkäin. Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.

Kuolleiden määrä oli 1 473 vuonna 2023, mikä on lähes sama kuin edellisvuonna. Kuolleiden määrä pysyi korkealla tasolla, sillä määrä on toiseksi suurin sitten sotavuosien. Ennakkotietojen mukaan vastasyntyneen elinajanodote oli pojilla 79 ja tytöillä 84,2 vuonna 2023. Molemmilla kasvua oli edellisvuoteen verrattuna 0,4 vuotta.

Maahanmuuttojen määrä tilastointihistorian korkein

Ulkomailta muutti Lahteen vuoden 2023 aikana 1 442 henkeä ja Lahdesta ulkomaille 219 henkeä. Maahanmuuttoja oli 540 enemmän ja maastamuuttoja 14 enemmän kuin edellisvuonna. Vuonna 2023 maahanmuuttojen määrä oli mittaushistorian korkein, toista vuotta peräkkäin. Myös nettomaahanmuutto oli vuonna 2023 mittaushistorian korkein, 1 223 henkeä.

Vuoden 2023 maahanmuuttojen lukumäärässä on maaliskuusta eteenpäin voinut olla mukana tilapäisen suojelun nojalla Suomesta oleskeluluvan saaneita ukrainalaisia, kun heillä on ollut mahdollisuus hakea kotikuntaa. Eri kansalaisuuksista Ukrainan kansalaisten maahanmuutto kasvoi selvästi eniten edellisvuodesta, 463 hengellä.

Vuonna 2023 Lahti menetti 26 asukasta muihin kuntiin. Vuoden aikana tulomuuttoa Lahteen muista kunnista oli 5 389 ja lähtömuuttoa Lahdesta oli 5 415. Tulomuuttajia Lahteen oli 366 vähemmän ja lähtömuuttajia Lahdesta oli 337 vähemmän kuin vuonna 2022.

Lähde: Tilastokeskus, Väestötilastopalvelu

Väestökatsaus