Hyppää sisältöön

Maastoliikuntapoluille 16 kilometrin mittainen talvikunnossapidettävä reitti

Talvipolun kunnossapito on aloitettu. Polkua ajetaan moottorikelkalla ja tamppauslaitteella. Talvikunnossapidettävä reitti on tarkoitettu lenkkeilyyn, maastopyöräilyyn ja lumikenkäilyyn.
Koiran ulkoiluttaja ja maastopyöräilijä kohtaavat talvella lumisella maastoliikuntapolulla

Talvipolun reitti kulkee Raviksen Rentoa, Tapanilan Taivalta, Tähtipolkua, Hakalaukun lenkkiä ja osittain Kintterön kymppiä. Reitin pituus on noin 16 kilometriä. Talvikunnossapidettävät reitit on merkitty maastoon merkillä, jossa on sinisellä pohjalla valkoinen lumihiutale.

– Talvipolkua kokeiltiin ensimmäisen kerran viime talvena. Polku sai käyttäjiltään kehuja, ja sitä pidettiin tervetulleena lisänä talviseen liikuntaan. Polun jatkokehitykseen toivottiin pidempää reittiä ja enemmän kunnossapitoa, jotka on tänä vuonna otettu huomioon, kertoo kunnossapitoinsinööri Ville Joona.

Polkujen talvikunnossapito tehdään moottorikelkalla tampaten. Sääolosuhteet ja lumen määrä vaikuttavat polun huoltoon. Lahden kaupunki vastaa reitin kunnossapidosta paitsi Hakalaukun lenkin osalta, josta vastaavat RideSalpaus ry ja Lahden Polkupyörähuolto. Toivomme reitin käyttäjiltä erityistä varovaisuutta kunnossapidon aikana.

Ulkoilijoiden täytyy antaa polun kovettua riittävästi kunnostuksen jälkeen, jotta se kestää käyttöä. Käytä lumikenkiä tai etsi kovempi reitti, jos kenkä uppoaa syvälle polulla. Käytä pyörässä mahdollisimman leveitä renkaita ja laske rengaspaineita, jos rengas silti uppoaa reitin pintaan.

Talvipolku risteää osittain hiihtolatujen kanssa. Risteyksissä on varoitusmerkit. Toivomme polun käyttäjien ja hiihtäjien olevan tarkkaavaisia ja huomioivan toisensa risteyksissä.

Talvikunnossapidettävä reitti Lahden karttapalvelussa

Aihealueet